Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Pelkkä strategia ei ole riittävä työkalu” – SAK kaipaa takaisin harmaan talouden torjuntaohjelmaa

Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö käynnistäisi pikaisesti uudelleen harmaan talouden torjuntaohjelman.

Harmaaseen talouteen perehtynyt ekonomisti Erkki Laukkanen painottaa, että valtioneuvoston keskiviikkona hyväksymässä harmaan talouden strategiapaperissa myönnetään tarve ohjelmalle, mutta sen synnyttämiselle ei ole tehty aikataulua tai ainakaan sitä ei ole julkistettu.

– Jos talousrikollisuutta halutaan todella vähentää, pelkkä strategia ei ole näissä olosuhteissa riittävä työkalu. Strategiapaperissa ei myöskään mainita viime päivinä Euroopan laajuisesti julkisuuteen nousutta aggressiivista verosuunnittelua.

SAK pitää hyvänä, että hallitus on nostanut strategiaansa uutena teemana korruption.

– Senkin osalta olisi kuitenkin tarpeen kertoa, miten korruptiota torjutaan. Yksi tehokkaimmista keinoista on epäkohdista ilmoittajien suojelun täsmentäminen laissa, Laukkanen huomauttaa.

– Strategian lisäksi tarvitsemme käytännön hankkeita talousrikollisuuden torjumiseksi, siksi hankeohjelmalla on edelleen käyttöä. Onkin vaaraa, että menetämme torjuntaohjelmissa 19 vuoden aikana tehdyn hyvän työn. Myös palkansaaja- ja työnantajaliittojen yhteistyötä tarvitaan. Onnistunut esimerkki yhteistyöstä on veronnumeron ottaminen käyttöön rakennusalalla vuonna 2014.

Valtioneuvosto on tehnyt kuusi periaatepäätöstä talousrikollisuuden ja harmaan talouden vähentämiseksi alkaen vuodesta 2016. Ensimmäinen torjuntaohjelma toteutui vuosina 1996–1998 ja viimeisin 2012–2015. Myös SAK on osallistunut ohjelmien valmisteluun.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE