Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Pellervo toiveikas – kasvua pukkaa, kiitos rakentamisen ja kulutuksen

Rakentaminen jatkuu Pellervon arvion mukaan ensi vuonnakin vahvana.

Suomen talous yltää tänä ja ensi vuonna pieneen kasvuun, ennustaa Pellervon taloustutkimus. PTT arvioi, että Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,2 ja ensi vuonna 1,4 prosenttia. Viime vuonna jäätiin 0,2 prosenttiin.

Kasvua tukevat tänä vuonna rakentaminen ja kulutus. Ensi vuonna kulutuksen kasvu hidastuu, mutta rakentaminen jatkuu vahvana ja vientikin vahvistuu.

Työmarkkinoilla kaivataan kuitenkin edelleen suuria rakenteellisia uudistuksia, PTT suosittaa. Sitä edellyttää myös hallituksen tavoite nostaa Suomen työllisyysaste 72 prosenttiin.

PTT arvioi, että kilpailukykysopimus ja työttömyysturvan muutokset auttavat saavuttamaan tavoitteesta noin kolmasosan.

– Suuri parannus työllisyydessä saataisiin myös tukemalla ryhmiä, jotka ovat keskimääräistä harvemmin työllisiä. Esimerkiksi maahanmuuttajien ja nuorten työllisyysastetta voitaisiin nostaa reippaasti helpottamalla työmarkkinoille pääsyä. Hyvä esimerkki tästä on rakennusalalla ensi vuonna käyttöön otettava työkokeilu, toinen on erilaiset työsetelit, PTT:n ekonomisti Janne Huovari huomauttaa.

Myös asuntomarkkinoilla tarvittaisiin uudistuksia, koska asuntojen tarjonta ei reagoi riittävän nopeasti kysynnän muutoksiin. Kaavoituksen pullonkauloja tulisi purkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE