Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Pelottelee maakuntia turhaan” – kansanedustaja ärähti Finavialle: “Saisi keskittyä tehtäväänsä”

Finavian toimitusjohtaja karsisi lentokenttien määrässä. Kuvassa Ivalon lentoasema.

Kansanedustaja, keskustan varapuheenjohtajaehdokas i Katri Kulmuni pitää Finavian toimitusjohtajan Kari Savolaisen tuoreita kommentteja maakuntakenttien epävarmasta tulevaisuudesta turhana pelotteluna. Savolainen väläytti Ylen haastattelussa kenttien määrän karsimista.

Tämä ei ole Kulmunin mukaan ainakaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen linja.

– Finavia voisi keskittyä kansainvälisen lentoliikenteen kasvattamiseen sen sijaan, että maakuntia pelotellaan lisävelvoitteilla.

Kulmuni myös perää, eikö Finavia haluakaan osallistua “tämän kansantalouden kakun kasvattamiseen”.

– Suomi on laaja maa, jonka on mahdollista menestyä alueiden vahvuuksia hyödyntäen, mikä vaatii, että elinkeinoelämän perusedellytykset kuten liikenneyhteydet ovat kunnossa. Finavia on perustettu muun muassa tätä varten ja toivon, että he keskittyvät tehtävänsä täyttämiseen eivätkä maakuntaverkoston nakertamiseen, Kulmuni toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE