Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pelotteleeko kohuttu Venäjä-selvitys? — Jaakonsaari puolustaa instituuttia — “Kukaan ei tiedä, mitä Putinin päässä liikkuu”

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari ottaa osaa ajankohtaiseen keskusteluun Ulkopoliittisen instituutin UPIn Venäjä-selvityksestä, joka julkistettiin viime viikolla.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kirjoitti eilen Helsingin Sanomissa muun muassa, että selvitystä varten haastateltujen joukosta näyttävät puuttuvan kokonaan esimerkiksi Aleksanteri-instituutin asiantuntijat.

— Ulkopolitiikassa selvitys antaa kovin vähän aineksia Venäjän toiminnan ymmärtämiseen. Raportti jää mielipidetasolle, ja tekstiä voi lukea enemmän pelkoja nostattavana kuin aitoja vastauksia antavana. Selvitys tarkastelee Venäjän toimintaa tyhjiössä analysoimatta, mitä maailmassa muuten tapahtuu.

Rinteen mukaan selvityksen parasta antia on kuvaus Venäjän sisäisestä tilanteesta.

— Venäjän talouskehitys ja talouden modernisaatio ovat jääneet puutteellisiksi. Korruptio ja vallan keskittyminen harvoille ovat oikeusvaltio- ja demokratiakehityksen kannalta merkittäviä ongelmia.

Jaakonsaari sanoi suomalaisten meppien tilaisuudessa perjantaina Helsingissä olevansa lähdössä Venäjälle parin viikon kuluttua oman EU-viiteryhmänsä SD:n valtuuskunnan mukana. Matkan aikana on tarkoitus tavata paitsi poliittista johtoa myös kansalaisjärjestöjä. Matkaa on yritetty järjestää useasti, mutta nyt on vahva usko, että se myös toteutuu.

Jaakonsaari puolustaa tiukasti UPIn tehtävää.

— Pitää sanoa, että koska olin aika keskeinen vaikuttaja silloin kun UPI perustettiin, jopa niin, että se oli minun ideani alun perin, sen tarkoitus juuri oli, että se on think tank -tyyppinen ajatushautomo, joka ei ole poliittisessa ohjauksessa ja tekee sellaisia raportteja, joita viitsitään lukea. Ja nyt kun se teki Venäjästä sellaisen raportin, joka on aika poleeminen, nousee hirveä meteli.

Jaakonsaaren mukaan Venäjästä tarvitaan monipuolista keskustelua. Aleksanteri-instituutin asiantuntijoiden puuttuminen selvityksestä ei vaivaa Jaakonsaarta.

— Kukaan ei tiedä totuutta Venäjästä, eikä kukaan tiedä, mitä Putinin päässä liikkuu. Se, ettei ymmärretä monipuolisen keskustelun ja think tank -tyyppisen tutkimuslaitoksen roolia, on minusta hiukan hälyttävää.

Rinne kirjoitti eilen, että Ulkopoliittisen instituutin selvityksessä on pelottelua, jota ei voida pitää perusteltuna.

— Puheet siitä, että Venäjä kyseenalaistaisi Suomen itsenäisyyden ovat eriskummallisia ottaen huomioon, että Suomen itsenäisyys vahvistettiin talvi- ja jatkosodassa. Tämä tiedetään Suomessa, Venäjällä ja koko maailmassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE