Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Peltovahingot yli kaksinkertaistuivat – MTK vaatii valkoposkihanhen metsästyksen sallimista

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK) vaatii valkoposkihanhen siirtämistä luonnonsuojelulaista metsästyslain piiriin eli käytännössä sen metsästyksen sallimista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Liiton mukaan lintujen aiheuttamat peltovahingot ovat yli kaksinkertaistuneet viime vuodesta. Ilmoituksia vahingoista on yli kolmeltasadalta tilalta ja 8 000 hehtaarin alueelta, ja niitä kertyy edelleen lisää. MTK:n mukaan määrä on yli kaksinkertainen viime kevääseen verrattuna.

Valkoposkihanhen metsästämisen sallimista vaativa kansalaisaloite on kerännyt nopeasti kannatusta ja on hyvin lähellä ylittää 50 000 allekirjoituksen rajan, mikä johtaa eduskuntakäsittelyyn. Toukokuun alussa vireille laitetussa aloitteessa on nyt noin 49 500 nimeä.

Valkoposkihanhi on EU:n erityisesti suojelema laji ja lailla rauhoitettu, mutta esimerkiksi Ruotsissa, Virossa ja Tanskassa niitä voi metsästää vahinkojen välttämiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE