Urheilu

Pentti Salmi: Vauhtisokeuden rasitteet – ”Ainakin nobodyt tippuisivat pois”

Elämässähän pitää olla tavoitteita. Sen sijaan suurellisuuden haaveet ovat siinä mielessä ongelmallisia, että ne johtavat yleensä vauhtisokeuteen.

Urheilussa, jos missään, on ylisuuria odotuksia tulevasta menestyksestä, maailmanvalloituksesta. Varsinkin joukkuelajeissa se johtaa useimmiten taloudelliseen ahdinkoon. Kun pelimerkit eivät sitten enää riitä, niin joudutaan pistämään lappu luukulle.

Seurakoripalloilussa on viime aikoina vauhtisokeuden seurauksena ajauduttu tilanteeseen, jossa puurot ja vellit ovat sekaisin.

Mutta onhan sitä muuallakin urheilutoiminnassa ajauduttu suhteettomuuteen. Esimerkiksi telkkarin Urheiluruutu kun on niin innostunut pienen piirin brutaalista tappelusta, jota sievistellen sanotaan vapaaotteluksi, että luokittelee sen vauhtisokeudessaan vilkkaana urheilupäivänä ykkösuutisekseen.

Korisliigassa on lukematon määrä mauttomia ja hajuttomia vierastyöläisiä, joiden yhteinen nimittäjä on nobody.

On selvää, ettei urheiluseuraa voi johtaa kuin Kansallisoopperaa. Siellähän pääsylipputulot kattavat vain ripauksen todellisista menoista ja aarioiden kuuntelu onnistuu vain siksi, että valtiovalta tulee massiivisesti apuun.

Urheilun maanläheisintä osaa, seuroja, ei valtio juuri jelpi. Mutta silti urheiluseuraa voi kuitenkin johtaa niin, ettei lappua tarvitse panna luukulle. Siitä on paljon hyviä esimerkkejä, mutta uutiskynnyksenhän ylittävät vain hommassa epäonnistuneet.

Koriksessa ovat nyt myrskyn silmässä Loimaa sekä Kotka viime kaudella kelkasta pudonneiden Lahden ja Tapiolan jatkumona.

Pieniä tappiosummiahan, kuin silakat joulukaloina, koriksessa on kirjattu verrattuna lätkäbisneksen viimevuosien 20 miljoonan euron miinukseen!

Menestyksen vauhtisokaisemat seurat ovat eläneet yksinkertaisesti yli varojensa.

Palloilusarjoissa on tullut tavaksi korostaa ammattimaisuutta kaikkialla ja sen toteuttaminen maksaa. Valmentajille ja pelaajille suoritettavat korvaukset eivät kuitenkaan ole suhteessa tulovirtaan.

***

Ulkomaalaisten pelaajien hankinta on yksi osa tätä episodia. Etupäässä ne seurat, joissa oma pelaajatuotanto on olematonta, ovat hilanneet jatkuvasti vierastyöläisten määrää ylöspäin. Ja kyse on tosiaan määrästä, ei laadusta.

Niinpä tällä hetkellä Korisliigassa on lukematon määrä mauttomia ja hajuttomia vierastyöläisiä, joiden yhteinen nimittäjä on nobody.

Pelaajapalkkojen lisäksi resuaminen Euroopassa ja Uralin takanakin on syönyt oman merkittävän lovensa seurabudjetteihin.

Vierastyövoiman käytöstä jotkut levittävät myös sellaista ounastelua, että homma tulee halvemmaksi kuin kotimaisten peluuttaminen.

Oli millainen lajifriikki tahansa, niin kuka voi samaistua siitä, että pelin ratkaisevilla hetkillä Kauhajoella tai Lapualla on viisi ulkomaalaista palkkasoturia yhtä aikaa kentällä, Joensuulla neljä amerikkalaista + Taikuri, Kotkalla neljä ulkomaanapua + Haanpää ja sitä rataa Loimaan tällä kaudella käyttämää yhdeksää ulkomaan passilla operoinutta unohtamatta.

Pelaajapalkkojen lisäksi resuaminen Euroopassa ja Uralin takanakin on syönyt oman merkittävän lovensa seurabudjetteihin.

***

Korisliigan imagolle tekisi nyt oikein hyvää lopettaa suuruuden haihattelut esimerkiksi pudottamalla ulkomaalaispelaajien määrää.

Ja sehän on kiinni liigaseurojen tahdosta. Tiettävästi ainakin Pyrintö liputtaa siihen suuntaan, että vain 2-3 ulkomaanapua saisi olla samanaikaisesti baanalla.

Jotkut jeesustelevat sillä, että liigan taso muka näin putoaisi, mutta ainakin nobodyt tippuisivat pois eikä sarjajännitys kuitenkaan katoaisi minnekään.

Mutta muuttuuko mikään?

Tuskinpa, koska menestyksen kiima ajaa kuitenkin seuroja vauhtisokeuteen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat