Urheilukolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Pentti Salmi: Vauhtisokeuden rasitteet – “Ainakin nobodyt tippuisivat pois”

Elämässähän pitää olla tavoitteita. Sen sijaan suurellisuuden haaveet ovat siinä mielessä ongelmallisia, että ne johtavat yleensä vauhtisokeuteen.

Urheilussa, jos missään, on ylisuuria odotuksia tulevasta menestyksestä, maailmanvalloituksesta. Varsinkin joukkuelajeissa se johtaa useimmiten taloudelliseen ahdinkoon. Kun pelimerkit eivät sitten enää riitä, niin joudutaan pistämään lappu luukulle.

Seurakoripalloilussa on viime aikoina vauhtisokeuden seurauksena ajauduttu tilanteeseen, jossa puurot ja vellit ovat sekaisin.

Mutta onhan sitä muuallakin urheilutoiminnassa ajauduttu suhteettomuuteen. Esimerkiksi telkkarin Urheiluruutu kun on niin innostunut pienen piirin brutaalista tappelusta, jota sievistellen sanotaan vapaaotteluksi, että luokittelee sen vauhtisokeudessaan vilkkaana urheilupäivänä ykkösuutisekseen.

Korisliigassa on lukematon määrä mauttomia ja hajuttomia vierastyöläisiä, joiden yhteinen nimittäjä on nobody.

On selvää, ettei urheiluseuraa voi johtaa kuin Kansallisoopperaa. Siellähän pääsylipputulot kattavat vain ripauksen todellisista menoista ja aarioiden kuuntelu onnistuu vain siksi, että valtiovalta tulee massiivisesti apuun.

Urheilun maanläheisintä osaa, seuroja, ei valtio juuri jelpi. Mutta silti urheiluseuraa voi kuitenkin johtaa niin, ettei lappua tarvitse panna luukulle. Siitä on paljon hyviä esimerkkejä, mutta uutiskynnyksenhän ylittävät vain hommassa epäonnistuneet.

Koriksessa ovat nyt myrskyn silmässä Loimaa sekä Kotka viime kaudella kelkasta pudonneiden Lahden ja Tapiolan jatkumona.

Pieniä tappiosummiahan, kuin silakat joulukaloina, koriksessa on kirjattu verrattuna lätkäbisneksen viimevuosien 20 miljoonan euron miinukseen!

Menestyksen vauhtisokaisemat seurat ovat eläneet yksinkertaisesti yli varojensa.

Palloilusarjoissa on tullut tavaksi korostaa ammattimaisuutta kaikkialla ja sen toteuttaminen maksaa. Valmentajille ja pelaajille suoritettavat korvaukset eivät kuitenkaan ole suhteessa tulovirtaan.

***

Ulkomaalaisten pelaajien hankinta on yksi osa tätä episodia. Etupäässä ne seurat, joissa oma pelaajatuotanto on olematonta, ovat hilanneet jatkuvasti vierastyöläisten määrää ylöspäin. Ja kyse on tosiaan määrästä, ei laadusta.

Niinpä tällä hetkellä Korisliigassa on lukematon määrä mauttomia ja hajuttomia vierastyöläisiä, joiden yhteinen nimittäjä on nobody.

Pelaajapalkkojen lisäksi resuaminen Euroopassa ja Uralin takanakin on syönyt oman merkittävän lovensa seurabudjetteihin.

Vierastyövoiman käytöstä jotkut levittävät myös sellaista ounastelua, että homma tulee halvemmaksi kuin kotimaisten peluuttaminen.

Oli millainen lajifriikki tahansa, niin kuka voi samaistua siitä, että pelin ratkaisevilla hetkillä Kauhajoella tai Lapualla on viisi ulkomaalaista palkkasoturia yhtä aikaa kentällä, Joensuulla neljä amerikkalaista + Taikuri, Kotkalla neljä ulkomaanapua + Haanpää ja sitä rataa Loimaan tällä kaudella käyttämää yhdeksää ulkomaan passilla operoinutta unohtamatta.

Pelaajapalkkojen lisäksi resuaminen Euroopassa ja Uralin takanakin on syönyt oman merkittävän lovensa seurabudjetteihin.

***

Korisliigan imagolle tekisi nyt oikein hyvää lopettaa suuruuden haihattelut esimerkiksi pudottamalla ulkomaalaispelaajien määrää.

Ja sehän on kiinni liigaseurojen tahdosta. Tiettävästi ainakin Pyrintö liputtaa siihen suuntaan, että vain 2-3 ulkomaanapua saisi olla samanaikaisesti baanalla.

Jotkut jeesustelevat sillä, että liigan taso muka näin putoaisi, mutta ainakin nobodyt tippuisivat pois eikä sarjajännitys kuitenkaan katoaisi minnekään.

Mutta muuttuuko mikään?

Tuskinpa, koska menestyksen kiima ajaa kuitenkin seuroja vauhtisokeuteen.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija. Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokous Turussa

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

“Mä en kauheasti ymmärrä, mitä Kojonkoski puhuu” – Harkimo: Koko urheilukenttä tarvitsee rakennemuutoksia

Rion kesäolympialaisten suomalaisen katastrofin karun totuuden paljastuttua lopullisesti sunnuntai-iltana kansanedustaja ja urheiluvaikuttaja Harry “Hjallis” Harkimo (kok.) reagoi sähäkästi Twitterissä:

“Herrajumala en ymmärrä mitään mistä Kojonkoski puhuu mahtaako itekkään tietää.Kyllä on niin paljon selittelyn makua.”

Demokraatti palasi Harkimon kanssa Rion suomalaismenestykseen (= sen puuttumiseen) tiistaina Turun kauppatorilla, minne kokoomuksen kansanedustajat jalkautuivat iltapäivän yleisötapahtumaan.

Hjallis ei ottanut mitään takaisin pari yötä nukuttuaan.

– Olen tosi pettynyt siihen tulokseen, mikä meillä oli, Harkimo sanoi.

– Siellä oli monet, jotka olivat alisuorittajia. Olin odottanut heiltä mitalia.

“Kyllä meidän pitää saada isot muutokset aikaan.”

Myrskyn silmässä on Rion joukkueen johtaja, Suomen olympiakomitean alaisen huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski.

Mitä mieltä olet hänen ensikommenteistaan?

– No mä en kauheasti ymmärrä, mitä se puhuu. Mitä se käytännössä tarkoittaa, mitä hän puhuu, Harkimo ihmetteli.

Harkimo sanoo Suomen urheilun tarvitsevan rakennemuutoksia “niin kuin kaikki muutkin asiat tässä yhteiskunnassa”.

– Ei se ole pelkästään Kojonkosken asia, vaan koko urheilukenttä tarvitsee rakennemuutoksia ja uusia ideoita.

– Kyllä meidän pitää saada isot muutokset siellä aikaan, Harkimo painotti tänään Turussa.

Yksi pronssi tuli. Ei sen enempää. Mitä itse odotit?

– Kyllä mä kolmea-neljää mitalia odotin.

Tämä oli todella pettymys?

– Oli todella.

– Olin ihan varma, että purjehtijat saavat yhden tai kaksi mitalia. Uskoin, että jostain muualtakin tulee vielä.

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokous Turussa

LKS 20160823 Kokoomuksen kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo toritapaamisessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa 23. elokuuta 2016. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Tilinteon aika: Suomi on urheilevan maailman matonen

Apeat ovat mielet Rion olympiakisojen jälkeen. Suomi ei koskaan aikaisemmin ole tarponut olympiakisoja näin huonolla menestyksellä. Olimme koko Pohjolankin heikoin.

Mikä meni pieleen? On tehtävä analyysi paremman tulevaisuuden vuoksi. On oltava nöyriä ja haettava muilta oppia ja ojennusta.

Tiedämme, että niin OKn puheenjohtaja Risto Nieminen kuin huippu-urheilumme johtaja Mika Kojonkoski ovat läpikotaisin urheiluihmisiä. Heidän on asemiensakin perusteella ensisijaisesti kannettava vastuu olympiaurheilustamme. Liike-elämässä päästään tulokseen asettamalla tavoitteet. Urheilussa Suomella ei ollut nyt poikkeuksellisesti asetettuja tavoitteita. Kojonkoskelle riitti, että kisakylässä oli kiva fiilis.

Suomen olympiaurheilun johtaminen on asetettava suurennuslasin alle muistakin syistä. Stefan Wallinin (r.) perustama ja valtion rahoittama HuMu eli huippu-urheilun muutostyöryhmä oli limbo. Sen aloittaessa urheilumme jaksoi paremmin kuin nyt.

Se käytti rahaa miljoonittain ja tulos oli pakkasen puolella. Valtiohan perii nyt OK:lta rahoja takaisin. Tämäkin puoli on puitava julkisuudessa kohtuuttomia sisäpiirin synttärilahjoja myöten. On aivan selvää näiden näkymien perusteella se johtopäätös, että muutoksen Olympiakomitean toiminnassa tulee tapahtua tulevaisuuteen ilman uutta muutostyöryhmääkin.

Onko suomalainen valmennus maailman huipputasoa?

Vaikka olympiakisojen motto onkin ”tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto”, niin käytäntö on tasan tarkkaan se, että olympiavoitto on se tärkein tavoite.

Valmistautumisvirheitämme pohdittaessa tulevat ajatuksiin ovatko meillä oikeat kyvyt oikeissa lajeissa? Toimiiko meillä kykyjenetsintä? Ovatko valmentajamme riittävän oppineita? Onko heitä riittävästi?

Arvostetaanko meillä huippu-urheilua? Riittääkö nykyinen vaatimaton koululiikunta iskostamaan liikunnan sanomaa kansalaisille? Onko suomalainen valmennus maailman huipputasoa? Onko huippu-urheilijaksi pyrkiminen riittävän houkutteleva nuorisollemme?

Asennoituuko urheilija askeettiseen elämän muutokseen? Takaako urheilu ammattina elinikäisen toimeentulon? Otammeko oppia menneiden polvien niistä menetelmistä, mitkä ovat johdattaneet Suomen aikanaan kunnian kukkuloille? Onko keskinäinen kateus voitettavissa?

Paljon kysymyksiä.

Eikä tässä kaikki.

Rahan puutetta ei voi syyttää. Kultamitalijuoksija Pekka Vasalakin kysyi, miksi urheilijat käyvät kalliilla ulkomaan kaukoleireillä kun tulokset eivät kuitenkaan parane.

Kun noihin kysymyksiin löydämme vastaukset, niin tulevaisuuskin selviää siinä samalla.

Urheilua pitää johtaa myös kentällä eikä vain kansliasta käsin.

Jo pitkään eläkkeellä ollut tv-urheilutoimittaja Juha Jokinen soitteli ja ehdotti, että nyt olisi saatava Mika Kojonkoski keskustelemaan televisioon maineikkaan ja tuloksellisen urheilujohtaja Jukka Uunilan (93 v.) kanssa. Innostuin ja kysyin Uunilalta lähtisikö hän tähän. Tiesin kyllä vastauksen, ettei hän lähde.

Juttelin myös OK:n ex-puheenjohtaja Roger Talermon kanssa. Hän arveli, etteivät nykyiset olympiajohtajamme ole tarpeeksi läheisissä yhteyksissä suoraan urheilijoiden kanssa. Urheilua pitää johtaa myös kentällä eikä vain kansliasta käsin.

Rion kesäkisoihin Suomi lähetti 54 urheilijaa, jotka osallistuivat 14 lajiin. Vain jo 35-vuotias kuntonyrkkeilyllä lajin aloittanut Mira Potkonen iski yllättäen toiveet tosiksi. Potkonen toi Suomelle sen ainoan pronssimitalin.

Vain muutamalle muullekin kehut. Yleisurheilijoista Kristiina Mäkelä (12,), David Söderberg (8.) sekä Antti Ruuskanen (6.) kisasivat finaaleissa. Purjehduksen tuulet selvitti kunnialla Tuula Tenkanen (5.). Jenna Laukkanenkin oli uinnissa parhaanamme vasta 14:s.

Järki ei voita vaan raha.

Rion kisat herätti muitakin ajatuksia. Onko ylipäätään mielekästä rakentaa joka neljäs vuosi toinen toistaan hienompia ja tosi kalliita suorituspaikkoja, joiden myöhempi käyttö jää varsin vajavaiseksi? Eikö voitaisi keskittää olympiaurheilu vain muutamalle jo valmiille paikkakunnalle?

Kun olympiakisat ovat nykyään suuri bisnes, niin raha ratkaisee. Siis järki ei voita vaan raha. Rio oli myös rampakisojen näyttämö. Doping oli tällä kertaa se este, mikä ei saanut koko olympiaperhettä koolle.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Urheilukolumni

Yleisurheilun EM-kilpailut

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin.

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin.

Ruuskanen olympiafinaaliin, Pitkämäki ja Mannio putosivat

Suomalainen keihäänheitto sai miesten olympiakarsinnassa Rio de Janeirossa siipeensä.
Suomalaiskolmikosta vain tämän vuoden EM-kolmonen Antti Ruuskanen selviytyi Rion olympiastadionilla karsinnasta finaaliin heitettyään avausheitollaan 82,20. Se riitti karsinnassa 11. sijaan.

 Tero Pitkämäki sai A-ryhmässä kolmannelle heitolleen mittaa 79,56, oli 21:s ja karsiutui.
B-ryhmässä Ruuskasen tavoin heittänyt Ari Mannio repäisi parhaallaan 77,73 ja jäi karsinnassa 27:nneksi.

Karsinnan pisimmän kaaren 88,68 kiskaisi B-ryhmässä heittänyt Trinidad ja Tobagon Keshorn Walcott, joka voitti neljä vuotta sitten Lontoossa olympiakultaa.

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin. Yleisurheilun EM-kilpailut

LKS 20151013 - Suomen keihäsmiehet Antti Ruuskanen (oik) ja Tero Pitkämäki Suomen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun EM-kisoissa Zurichissa keskiviikkona 13. elokuuta 2014. LEHTIKUVA / Jussi Nukari Instructions: Urheilutulokset, stt 188, Olympiavalintoja/suomalaisia Rion kesäkisoihin.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Michael Phelps selvitti siviilimutkat ja on nyt maailman ykkösurheilija

Yleisurheilu ja uinti ovat olympiakisojen paraatilajit. Uimarien allasmittelöt ovat pulkassa. Näissä Rion kisoissa oli yksi yli muiden — Michael Phelps.

Tämä amerikkalaisuimari riisti 200 mn sekauinnin maailmanennätyksen 1.58.16 Jani Sieviseltä vuonna 2003 ollessaan 19-vuotias. Jani ui tuon ajan 1994 voitettuaan maailmanmestaruuden Roomassa 20-vuotiaana.

Phelps on ollut olympiauintien kunkku Ateenan kisoista 2004 alkaen. Hän on voittanut peräti 23 kultamitalia, joista 13 henkilökohtaista ja 10 viestikultaa Kaikkiaan hänellä on 28 olympiamitalia. Nyt 31-ikäinen uimari saavutti Ateenan kisoissa 6, Pekingissä 8, Lontoossa 4 ja nyt Riossa 5 kultamitalia.

Se on saavutus, joka on tehnyt hänestä kautta aikojen ja kaikki lajit huomioonottaen maailman historian ansioituneimman urheilijan. Usain Boltkaan ei ole vielä ehtinyt Phelpsin ennätys- ja tittelimääriin Eikä ehdikään.

Kun Phelpsin elämässä on ollut voitettavanaan myös siviilimutkia, niin sitä suurempi arvo lankeaa urheilulle, mikä on antanut hänen elämäntaipaleelleen suuren myötämäen.

***

Riossa Suomen uinti ei vieläkään palannut niihin ruusuntuoksuisiin saavutuksiin, mitä Jani Sievinen ja Antti Kasvio yli parikymmentä vuotta sitten tuottivat iloksemme. Riossa Suomi haaveili jonkinlaisesta paluusta huipun tuntumaan, mutta ei yltänyt 14. sijaa parempaan saavutukseen. Jenna Laukkanen oli tämän sijoituksen takana.

Mitalitavoitejulistuksin kisoihin lähtenyt Matti Mattsson oli parhaimmillaan vasta 16:s. Ari-Pekka Liukkonen ylsi puolestaan lempimatkallaan 50 vapaassa vasta 23:nneksi..

Nyt on jälkipyykin aika. Tulevaisuuteen tähdätään menneet mielessä. USA tuottaa kisoista toiseen maailman parhaita allaskiitäjiä. Nyt Riossa voittivat kultaa myös useat muiden maiden ne uimarit, jotka harjoittelevat Amerikassa. USA on uinnin Mekka ja esimerkki muille. Sieltä siis opin ammentaminen.

Jani Sievisen matka maailman parhaaksi uimariksi kulki monipuolisen tiedon kautta. Markku Pohjola oli Nummelan uinnin sielu. Hän tutustui perin pohjin kaikkiin maailman valiomaiden valmennuksiin, käänsi ne Esa Sieviselle, joka sopivin sovelluksin teki lahjakkaasta Jani-pojastaan maailman ykkösen 10 vuoden ajaksi.

Tiedossani ei ole, että nykypolvi meillä kulkisi samoja oppeja hyödyntäen. Hei, eivät kaikki tiedot ole ”vanhojen kalkkisten” oppeja, joita nykypolvi väheksyy. Kannattaa olla avoimen itsekriittinen.

Kykyjen etsintä on yksi tärkeimmistä. Ruotsi loistaa uinnissa koska maan eri uimahallien uimavalvojat on kytketty aarteiden etsijöiksi. Kyvyt ohjataan seurojen koulittaviksi. Ei meillä.

Miksi?

***

Kun uinnissa ollaan perin vähäpukeisia, niin ei luulisi lajin olevan välineurheilua. Sitä se kuitenkin on. Vedessä pitää luistaa kuin hylje konsanaan. Liehuva letti on joko kynittävä kaljuksi tai sitten uimalakin piiloon. Kehon karvoillekin voi antaa myös kauttaaltaan partateräajelun. Uima-asun tulee hylkiä vettä, ja siksi kumiset puvut tulivat muotiin. Niiden sallimisen aikana maailmanennätykset ropisivat, mutta nyt niitäkin aikoja on jo rikottu kumikauden päätyttyä.

Näissä kisoissakin ennätysaikoja tehtiin kahdeksan, mutta kyllä uinnin tasaväkiset mittelöt ovat niitä, joista varsinkin katselija herkuttelee. Huippuajat alkavat jo olla vain ylimääräisiä bonuksia.

Aikojen alarajat ovat kuitenkin jossain.

Kun urheilija esiintyy olympia-areenalla, niin hänen on oltava kaikinpuolin edustuskelpoinen. Tiedän, että urheilijoita koulutetaan esiintymään, mutta oppi ei aina mene perille.

Korvaani särähti pahasti ja arvostukseni romahti, kun rinulisti Matti Mattsson sanoi tv-haastattelussa, että hänen uintinsa meni ”kokonaan v…uun”. Häpesin ja pääni painui. Samaa alatyyliä oli naisnyrkkeilijämme Mira Potkosen julistautuminen ”veemäiseksi” urheilijaksi.

Näiden kannattaa kääntyä Kaarina Suonperän pakeille lukemaan Käytöksen kultaista kirjaa.

***

Ylelle hatunnosto kattavasti tarjotuista kisatapahtumista. Selostajia on molemmissa päissä kosolti sekä heidän vieressään lajien tietopankkeja. Valinnat ovat olleet ylipäätään onnistuneita, mutta kyllä sieltä kuullaan yli-innokasta kimeä-äänisyyttä ja ”niinkuntota” joskus aika häiritsevästikin.

Uinnissa kokenut Hannu-Pekka ”Hoopi” Hänninen oli rauhallinen ja hänen aisaparinsa olympiauimari Vesa Hanski nopea tietäjä ja lajin salaisuuksiin johdatelleena vallan mainio osaaja.

Mutta kun kuuluttaja vaatii hiirenhiljaisuutta lähtöpiippauksen ajaksi, niin tämä koskee kyllä myös selostajia. Lähtöhetki on hektinen jännityksen kohokohta myös tv-katsojille. Thrillerin odotuksen huipentuma.

Silence, please!

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Rio 2016: Toimittajalegenda antaa palaa: “Tärkeintä on osanotto — Suomi noudattaa tätä kirjaimellisesti”

Kaikkien aikojen avajaiset. Tuttu fraasi. Kun on kokenut 18 kertaa olympiakisojen avajaiset paikan päällä ja muutaman muun televisiosta, niin on vaikea yhtyä väitteeseen, että viimeisimmät kisa- avajaiset ovat aina ”kautta aikojen parhaat”.

Niin tai näin, mutta köyhä Brasilia loi kalliit avajaiset Ei ihme, että kansa purnaa kaduilla. Sitten vielä yltäkylläiset urheiluareenat, joiden kisojen jälkeinen käyttö ei ole enää olympialuokkaa.

Paljolti tyhjän pantteina tai purkutuomittuja. Sekin maksaa maltaita.

Urheilu on kallista, mutta silti hintansa väärtti. Urheilu rakentaa sopua, rauhaa ja toveruutta ihmisten kesken. Tosin tänä päivänä pienin varauksin.

Kansainvälinen olympiakomitea, KOK, on sählännyt, soutanut ja huovannut päätöksissään. Dopingtuomiot ovat jakaneet urheilijoita eri kasteihin. Valitettavaa, että myös suomalaisia päättäjiä on ollut edesauttamassa pelin jakopolitiikkaa. Puhtaita urheilijoita suljetaan kisoista, kun taas toisaalta dopingtuomittuja kelpuutetaan mukaan.

Hyvältä ei kuulosta sekään, että sprinttiuimarimme lehtitietojen mukaan paheksuu KOK:n soutamis-
ja huopaamispäätöstä sallia hänen pahan kilpakumppaninsa osallistua o-kisoihin.

Missä urheilun “fair play”?

Rion kisat ovat tynkäluokkaa. Tosin ei ensimmäistä kertaa. Silti olympiakisojen vyyhdin tulee jatkua. Urheilu on ikuista.

Entisestä olympiaurheilun suurvallasta on tullut kääpiö.

Nykyolympialaisten isä, ranskalainen paroni Pierre de Coubertin julisti 120 vuotta sitten olympiakisojen tärkeimmän merkityksen olevan osanotto eikä voittaminen.

Tätä julistusta Suomi noudattaa kirjaimellisesti. Entisestä olympiaurheilun suurvallasta on tullut kääpiö. Riossa on 54 suomalaisurheilijaa 16:ssa lajissa. Lajeja on kaikkiaan 28 ja niissä jaetaan yli 300 mitalia.

Arvelin jo ennen kisojen alkua, että on hieno asia jos Suomeen tulee edes yksi mitali. Kisojen avajaispäivät ovat vahvistaneet veikkausta.

Mutta hyvä näin. Suomi vaalii olympiakisojen perimmäistä aatetta. Tosin fanit Suomessa eivät ole ihan tyytyväisiä nykytilaan. Urheilumme kaipaa vallankumousta. Ennenkaikkea sen johtamisessa.

Risto Nieminen ja Mika Kojonkoski saavat selitellä kosolti.

KOK:ssa Peter Tallberg teki pitkän päivätyön ansiokkaasti. Kun häntä ei enää ole, niin tilalle on valittu urheilun ja politiikan läpikotaisin tunteva Sari Essayah. Hyvä valinta.

Vaikka urheilulla onkin sovun ja rauhan siivet, niin sen työtä vaikeuttavat monet tahot. Riossakin tarvitaan 85 000 turvahenkilöä suojelemaan kisojen kulkua. Maailmassa on paljon toimettomuutta, työttömyyttä, turhautuneisuutta, epäoikeudenmukaisuutta, kateutta, vihaa ja muuta henkistä sairautta.

Se aiheuttaa sekasortoa ja väkivaltaa jopa olympianäyttämöillä. Näille voimille ei tule antaa periksi vaan urheilu olkoon liennyttäjä.

Avajaisista jäi sykähdyttävästi mieleen kannanotto pakolaisten puolesta.

Rion kisat ovat vauhdissaan. Vaikkeivät suomalaiset menesty areenoilla niin maailman valioiden keskeisiä kamppailuja on kiinnostavaa seurata. Olympialiike on paitsi urheilua niin myös ihmisläheistä elämää.

Avajaisista jäi sykähdyttävästi mieleen kannanotto pakolaisten puolesta. Heidän maailmanlaajuinen huomioon ottaminen sallii näillekin ihmisille väylän kuulua edes jollain tavoin ihmisenä olemiseen riippumatta heidän tylyistä kohtaloistaan.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.