Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Peräti 13 kansanedustajaa nyt poissa eduskunnasta – lääkäriä on konsultoitu

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) kertoo Demokraatille, että 13 kansanedustajaa on tällä hetkellä pois sairastumisten vuoksi eduskunnasta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Monet erilaisten hengitystieoireiden perusteella.

Vanhanen lisää, että he ovat sairauslomalla nyt niiden suositusten perusteella, joita on annettu siitä, milloin ei taloon pidä tulla.

– Kaikki varmaan ovat konsultoineet ainakin lääkäriä. On yleissuositus etä oireisena ei tulla taloon ja pyydetään konsultoimaan lääkärin kanssa.

Vanhasen mukaan sellaista ei ole kuitenkaan tullut esille, että kansanedustajilla olisi vahvistettuja koronatartuntoja.

Eduskunnan keskusteluissa on väläytetty varautumista ajatellen myös rivien harventamista vapaaehtoiselta pohjalta. Nimittäin esimerkiksi Ruotsissa puolueet ovat sopineet, että maaliskuun lopusta 55 kansanedustajaa riittäisi siihen, että voitaisiin äänestää. Sopimuksen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että kansanedustajia olisi vähemmän mutta puolueiden nykyisissä voimasuhteissa.

Vanhanen sanoo, että Ruotsin malli on hyvin tiedossa. Sellaisesta ei ole kuitenkaan eduskuntaryhmien välillä käyty neuvotteluja.

– Se edellyttäisi sitä, että ryhmät tekisivät poliittisen sopimuksen niin, että osa vapaaehtoisesti jäisi pois. En puhemiehenä ole prässäämässä siihen suuntaan, Vanhanen toteaa.

Hän muistuttaa, että eduskunnassa pyritään monilla keinoilla ja ohjeilla pitämään huolta siitä, että sairastumisriski on mahdollisimman pieni. Eduskunta on antanut useaan kertaan erilaisia ohjeita esimerkiksi hyvästä hygieniasta ja etäisyyksistä.

Eduskunnan henkilökunnassa ei ole todettuja koronatartuntoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE