Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Perhe – ihmisen turvasatama

Kuinka moni voi väittää, että olisi selvinnyt kaikista elämän myrskyistä ilman läheisten ihmisten tukea? En minä ainakaan. Läheisten luona suurin osa meistä voi kokea turvaa ja hyväksyntää, jonka arvo ei voi mitata rahassa.

Silti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien oikeus perheeseen onkin rahakysymys. Hallitus ja eduskunnan enemmistö haluavat kiristää turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten perheenyhdistämistä, vaikka se on jo nyt hyvin vaikeaa. Esimerkiksi ilman huoltajaa tulleiden lasten perheenyhdistäminen onnistui vuonna 2013 vain yhden ainoan kerran.

Toimeentuloedellytys on niin kova, että siihen eivät yllä monet suomalaisetkaan. Näin maamme tosiasiallisesti erottelee taloudellisen tilanteen mukaan heidät, kenellä täällä on oikeus perhe-elämään. Tämä ei voi olla oikein.

On hurskastelua puhua hyvästä kotoutumisesta, jos ihminen ei voi saada uuteen maahan sopeutumiseensa kaikkien tärkeimpien ihmisten – oman perheensä – apua.

Esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on todennut, että perheenyhdistämisen vaikeuttaminen voi lisätä kustannuksia, kun yksin maassa olevat lapset tai täällä vain yhden vanhemman kanssa olevat lapset voivat tarvita moniammatillista tukea ja hoitoa. Niinpä hänen mukaansa tarvitaan kokonaisarvio, jossa niin inhimilliset kuin taloudelliset vaikutukset voidaan huolella arvioida.

Toimeentuloedellytys on niin kova, että siihen eivät yllä monet suomalaisetkaan.

Meillä on korostettu sitä, että perheenyhdistämisen kiristäminen on pohjoismainen linja. Samalla unohdetaan, että Ruotsiin on tullut viime vuonna yksistään alaikäisiä turvapaikanhakijoita saman verran kuin Suomeen kaikkiaan.

Lisää aiheesta

Esimerkiksi Väestöliitto muistuttaakin, että Suomen viime vuoden syntyvyysluvut ovat nälkävuosien tasolla, ja samalla elinajanodote nousee. Liiton mukaan meidän pitäisi väestöllisen ja taloudellisen tilanteen takia luoda kuvaa maastamme perheystävällisenä ja hyvänä maana asua.

Me demarit käymme parhaillaan periaatekeskustelua. Keskusteluaineistomme alkupuheessa sanotaan: “Sosialidemokratian ydin, aatteen sydän ja sielu, on kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo ja oikeudet”. Lisäksi muistutetaan, että parempi huominen tarvitsee tekijänsä, eikä oikeudenmukaisempi maailma synny itsestään.

Tältä pohjalta syntyy taatusti parempia, humaanimpia ja järkevämpiä päätöksiä – myös perheenyhdistämispolitiikassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE