Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Perhevapaat reippaasti uusiksi ja työvoimapalvelut kuntoon” – SAK pitää työllisyyttä tärkeimpänä julkisen talouden vahvistajana

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta.

Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö pitää työllisyyden kohentamista ensisijaisena keinona vahvistaa julkista taloutta.

– Perhevapaiden uudistaminen, työttömien kouluttautuminen ja asumisen hinnan hillitseminen ovat toimivia keinoja tukea työntekoa, SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta sanoo.

SAK:n mukaan valtiovarainministeriön tänään julkaisema raportti vahvistaa, että hallituksen tavoitteet julkisen talouden kohentumisesta eivät ole täyttymässä.

Raportti kiinnittää Kaukorannan mielestä huomiota oikeisiin asioihin, kun se toteaa, että aktiivista työvoimapolitiikkaa on Suomessa laiminlyöty.

– Ruotsissa julkisissa työvoimapalveluissa on yksi työntekijä 26 työtöntä kohden, Suomessa suhdeluku on yli 200.

– Työttömien haastattelut kolmen kuukauden välein on askel oikeaan suuntaan. TE-toimistot tarvitsevat kuitenkin riittävät resurssit, jotta ne voivat tarjota palvelua kaikille sitä tarvitseville.

Veronkorotukset on pidettävä mukana keinovalikoimassa, jotta kestävyysvajeen umpeenkurominen ei perustu pelkästään menoleikkauksiin.

Lisää aiheesta

SAK on esittänyt muun muassa kohtaanto-ongelman helpottamiseksi aikuiskoulutuksen uudistamista ja työttömien opiskelun helpottamista.

Kaukoranta huomauttaa, että ministeriön raportissa kiinnitetään huomiota myös nuorten naisten työllisyyden eroihin Suomen ja Ruotsin välillä.

– Perhevapaajärjestelmän uudistamisen edut olisivat merkittäviä, kun naisten työllisyys kohenisi ja tasa-arvo sukupuolten ja erilaisten perheiden välillä vahvistuisi.

SAK:n pääekonomisti tähdentää, että julkista taloutta voidaan vahvistaa myös veroja korottamalla ilman, että hallitusohjelman tavoite kokonaisveroasteen säilymisestä vaarantuu.

– Veronkorotukset on pidettävä mukana keinovalikoimassa, jotta kestävyysvajeen umpeenkurominen ei perustu pelkästään menoleikkauksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE