Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perin eriskummallinen tilanne eduskunnassa: ”Minäkin äsken katselin ympärilleni ja tein sen havainnon”

Näkymä eduskunnan istuntosaliin Sibelius-Akatemian väistötiloissa. Aivan näin tyhjää keskiviikkona salissa ei ollut. SDP:n kansanedustajat esittivät kritiikkiä kiinteistöveron nostamisen vuoksi.

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin keskiviikkona 1. käsittelyssä valiokuntamietinnön pohjalta hallituksen esitystä kiinteistöveron nostamiseksi.

Yleisen kiinteistöveroprosentin alarajaa ja vakituisten asuinrakennusten veroprosentin alarajaa korotetaan. Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentin vaihteluväli nousisi 1,00–4,00 prosentista 2,00–6,00 prosenttiin.

Eräiden pääkaupunkiseudun kuntien rakentamattomalle rakennuspaikalle määräämän veroprosentin olisi oltava vähintään 3,00 prosenttiyksikköä niiden soveltamaa yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi.

Kun keskustelu asiasta alkoi, kysymys kuului, missä ovat hallituspuolueiden edustajat.

– Arvoisa herra puhemies! Taitaa käydä niin, että minä pidän tämän esittelypuheenvuoronkin valiokunnan mietinnöstä, mutta nyt täytyy huomioida, että tämä on sitten SDP:n puheenvuoro, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) aloitti puheenvuorojen käytön.

Hän totesi SDP:n jättäneen vastalauseen kiinteistöveron korotusesityksen, minkä jälkeen kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) huudahti penkistään:

– Hyväksytään yksimielisesti!

Lisää aiheesta

– Hyväksytään ilmeisesti tämän salin toimesta yksimielisesti, läsnä olevien toimesta, Viitanen jatkoi.

“Toivomme jatkoa peruutusten sarjalle.”

Viitanen muistutti hallituksen olevan jo toistamiseen, peräkkäisinä vuosina, olevan nostamassa kiinteistöveroa.

– Kyseessähän on siis pakkonosto, koska hallitus määrittää tämän kiinteistöveron alarajan, ja olemme huolissamme siitä, että tämä iskee hyvin vahvasti erityisesti moniin kasvukeskuksiin, laajat vaikutukset Helsinkiin, Espooseen.

– Tämä kiinteistöveron toinen pakkonostohan tuli sen seurauksena, että hallitus sinänsä teki hyvin eli peruutti hallituksen aikoman korotuksen, kohtuuttoman korotuksen päivähoitomaksuihin – tätähän me sosialidemokraatit vaadimme, ja oli hyvä, että hallitus sen peruutti – mutta sitten pyytämättä tuli kyllä se, että tilalle otettiin tämä monien lapsiperheidenkin talouteen vaikuttava kiinteistöveron korotus.

Viitanen iloitsi siitä, että hallitus peruutti sotiemme veteraanien rintamalisän indeksileikkauksen. SDP ajoi vahvasti leikkauksen perumista.

– Toivomme sitten, että tämä peruutusten sarja kenties saisi jatkoa myös tämän kiinteistöveron osalta.

Viitanen totesi, että kiinteistöveron korotuksilla on sosialidemokraattien mukaan ongelmallinen vaikutus asumisen hintaan mutta myös tulonjakoon. Se rokottaa pieni- ja keskituloisia kotitalouksia. Kiinteistöveron rakennetta pitäisi uudistaa niin, että se edistäisi paremmin pieni- ja keskituloisten asumista.

– Me haluamme kokonaisuudistuksen, ja hallitus on myös valmistelemassa sitä. Hallitus valmistelee sitä, sitä on kiirehdittävä, Viitanen totesi ja ilmoitti SDP:n esittävän käsittelyssä olevan lain hylkäämistä.

“Vaikuttaa hivenen rankaisulta”

Viitasen jälkeen puheenvuoron sai kansanedustaja Timo Harakka (sd.).

– Tänä iltana näyttää siltä, että asumisen kustannukset kiinnostavat ainoastaan sosialidemokraatteja, ja meitä ne kiinnostavatkin todella paljon.

– Ja nyt uusimpana haluan itsekin kiittää hallituspuolueiden valtiovarainvastaavien päätöstä olla leikkaamatta sotaveteraanien rintamalisää, kun pääministeri ei siihen kyennyt – eikä edes ministeri Soini, joka tässä salissa aika matalamielisesti kyseenalaisesti salin toisen laidan isänmaallista mielenlaatua, mutta ei sitten kuitenkaan veteraanien asiaa ottanut tässä omakseen, Harakka jatkoi.

Eero Heinäluoma totesi Harakan jälkeen pääkaupunkiseudulle tehdyn kiinteistöverotuksen korotuksen vaikuttavan hivenen rankaisulta siitä, että pääkaupunkiseudun kunnat eivät olleet valmiita lähtemään kohotettaviin päiväkotimaksuihin mukaan.

– Joten olisin toivonut, että täällä olisi ollut paikalla ministeri ja hallituspuolueiden edustajia, jotka olisivat voineet vastata tätä asiaa koskeviin kysymyksiin, Heinäluoma sanoi.

– Minäkin tuossa äsken juuri katselin ympärilleni ja tein sen havainnon, että täällä nyt ei ole yhtäkään hallituspuolueen edustajaa paikalla tuomassa edes jonkinlaisia perusteluja sille, miksi hallitus näkee tarpeelliseksi tässä vaiheessa jo toistamiseen pakkonostaa kiinteistöveron alarajaa, Pia Viitanen jatkoi.

“Hän katsoi saman tien aiheeksi lähteä pois.”

Timo Harakka kyseli, mikseivät  kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten Helsingin ja Uudenmaan edustajat eivät ole salissa kertomassa kansalaisille, ”miksi he haluavat erityisesti vahingoittaa omien vaalipiiriensä elämänedellytyksiä”.

– Kummallista on myös se, että kukaan ei halua esitellä tätä valtiovarainvaliokunnan mietintöä. Yleensä, kokemukseni mukaan, näistä esittelypuheenvuoroista taistellaan, ja edustajat, jotka ovat niistä vastuussa, käyvät huolella varmistamassa, että saavat esittelypuheenvuoron kärkeen, mutta nyt ei näy ketään, Eero Heinäluoma jatkoi.

Hän oletti asian kuuluvan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajan esiteltäväksi. Jaoston puheenjohtaja on kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.), jota on pidetty vahvana ehdokkaana Suomen pankkiin siirtyvän elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) seuraajaksi.

– No, voihan olla niin, että edustaja Lintilä on nyt varautumassa huomisen suuriin uutisiin, niin että hänellä on hyväkin syy olla täältä poissa, Heinäluoma totesi.

Viitasen, Harakan ja Heinäluoman jatkaessa kiinteistöverokritiikkiään salissa piipahti varapuhemies Arto Satonen.

– Hetken aikaa ajattelin, että puheemme ei ole mennyt kuuroille korville, vaan että saamme lisävalaisua asiaan, kun kokoomuslainen varapuhemies Satonen tuli saliin. Mutta huomaan, että hän katsoi saman tien aiheeksi lähteä pois, enkä tiedä kuuluukokaan tämä nyt hänen tehtäviinsä, edustaja Heinäluoma totesi viimeisessä puheenvuorossaan.

Kun lakiesityksen ensimmäinen käsittely päättyi, puheenvuoroja oli käytetty vain SDP:n toimesta, yhteensä 14 kappaletta.

Kiinteistöveroa koskevan täysistunnon keskustelupöytäkirjan kohdan voi lukea tästä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE