Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Perinteet kunniassa: 87. Kaisaniemen Juoksu on juostu – mukana linkki tulospalveluun

Juoksijat starttaavat viidelle kilometrille.

Kaisaniemen Juoksu juostiin perinteiden mukaisesti Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja sen ympäristössä sunnuntaina.

Matkat olivat 1/2-maraton ja 5 km.

Kaisaniemen Juoksulla on pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran Kaisaniemen Juoksu järjestettiin vuonna 1929 ja on sen jälkeen juostu joka vuosi – lukuun ottamatta sotavuosia 1941 ja 1944.

Mieten 5 kilometrille osallistui Demokraatin toimittaja Johannes Ijäs. Hän selvitti taipaleen ajassa 26:52. Voittajan (Tuomas Hapola) aika oli 17:19.

– Juoksu kulki tänään mukavasti, mitä nyt vähän hyydyin tuohon Linnunlaulun mäkeen, Ijäs raportoi maalissa.

Hän piti suoritustaan ihan tyydyttävänä – syystäkin – etenkin kun muistetaan toimittajan päivätyön luonne pitkäjaksoisine istumisineen toimituksessa ja eduskunnassa.

Ijäs kiitti helsinkiläisiä juoksijoiden kannustamisesta reitin varrella. Se antoi tsemppiä.

Puolimaratonin lähtölaukauksen ampui Demokraatti-lehden päätoimittaja Mikko Salmi.

Kaisaniemen tulospalvelulinkki, josta löytyvät kaikki tulokset, on seuraava: http://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=3610&ignoreuseragent=true

Kunkin sarjan 10 parasta:

5 km miehet

 1133Tuomas Hapola FIN0:17:193:28 min/km
2126Antti Honkimaa FIN0:17:25+ 73:29 min/km
369Tuomas Mansikka FINRunner’s Club0:17:35+ 173:31 min/km
4136Petter Carlberg FIN0:18:24+ 1:053:41 min/km
526Antti Aittola FIN0:18:41+ 1:223:45 min/km
646Joni Järvi FIN0:19:12+ 1:543:51 min/km
749Juha Kanniainen FINrun2gether0:19:15+ 1:573:51 min/km
873Mischa Moss FINIF Sibbo-Vargarna0:19:27+ 2:083:54 min/km
993Juha Sairanen FINVaajakosken Kuohu0:19:30+ 2:113:54 min/km
1088Seppo Pulkkinen FIN0:19:32+ 2:133:55 min/km
5 km naiset
1102Josefin Sjölind-Kohtamäki FINVIS0:17:593:36 min/km
265Moona Latvala FINHelsingin Kisa-Veikot0:19:23+ 1:243:53 min/km
3114Mari Ulkuniemi FINRunners Club0:19:36+ 1:373:56 min/km
4103Sonja Adeliina Sorvari FIN0:20:06+ 2:074:02 min/km
5105Laura Sunila FINRunner´s high0:21:24+ 3:254:17 min/km
650Eeva-Mari Karine-Galambosi FIN0:21:27+ 3:284:18 min/km
7121Taru Vuorinen FINEspoon Hiihtoseura0:21:30+ 3:314:18 min/km
845Laura Jylkkä FINRunner’s High0:21:56+ 3:574:24 min/km
996Silja Salmijärvi FINJKU0:22:30+ 4:314:30 min/km
1082Lea Oja FINHelsinki Triathlon0:23:11+ 5:124:39 min/k

21,1 km miehet

RankRace NoNameNationClubCategoryTimeBehindSpeed
1387Matti Rauma FINTurun Urheiluliitto1:11:283:24 min/km
2416Kimmo Vilska FINB12 – Powerwalking Group1:22:07+ 10:393:54 min/km
3426Hannu Junkkaala FIN1:26:05+ 14:384:05 min/km
4415Folke West FINIk Falken1:33:32+ 22:044:26 min/km
5377Vilhelm Nordström FIN1:34:31+ 23:034:29 min/km
6337Kari Hämynen FINEspoon seurakuntayhtymä1:36:52+ 25:254:36 min/km
7413Sampo Varjonen FIN1:37:51+ 26:234:39 min/km
8406Antti Tuisku FIN1:38:11+ 26:434:40 min/km
9425Mika Videman FIN1:38:14+ 26:464:40 min/km
10372Jari Niemelä FINGeberit Oy1:39:29+ 28:024:43 min/k

21,1 km naiset

1407Paula Tukiainen FINViipurin Urheilijat1:25:564:05 min/km
2366Saara Malinen FIN1:34:08+ 8:124:28 min/km
3421Carita Riutta FIN1:38:10+ 12:144:40 min/km
4424Mari Videman FIN1:42:27+ 16:314:52 min/km
5427Emma Nurmi FIN1:43:36+ 17:404:55 min/km
6375Johanna Niissalo FIN1:44:39+ 18:434:58 min/km
7330Eeva Haapala FIN1:48:19+ 22:235:08 min/km
8383Nina Poppius FINHoka One One1:49:03+ 23:075:11 min/km
9400Mailis Savela FIN1:50:07+ 24:115:14 min/km
10345Hanna-Katri Keski-Filppula FIN1:55:51+ 29:555:30 min/km

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE