Politiikka

Perjantain jännitysnäytelmä – Jos Vaasa saa tänään laajan päivystyksensä, näin monimutkainen kuvio eduskunnassa etenisi

lehtikuva / johannes tervo
Vaasan keskussairaalan pääsisäänkäynti.
lehtikuva / johannes tervo
Vaasan keskussairaalan pääsisäänkäynti.
lehtikuva / johannes tervo
Vaasan keskussairaalan pääsisäänkäynti.

Vaasan sairaalan laajan päivystyksen kohtalo selviää tänään. Sipilän hallitus päätti tällä kaudella 12 laajan päivystyksen sairaalasta. Vaasan keskussairaala ei kuulunut joukkoon.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa nostettiin kuitenkin viime hetkillä tällä viikolla käsittelyyn kansalaisaloite, joka esittää, että Vaasasta tulisi laajan päivystyksen sairaala.

Äänestyksestä on tulossa äärimmäisen täpärä, sillä entisen hallituspuolueiden riveistä aiotaan äänestää laajan päivystyksen puolesta. Näin kertoi tekevänsä esimerkiksi kokoomuksen edustaja Susanna Koski Demokraatille.

Lue lisää: Eduskunnassa luvassa perjantaina hurja jännitysnäytelmä, Susanna Koski muutti mieltään: ”Olosuhteet ovat muuttuneet oleellisesti ja merkittävästi”

Yhtä lailla sinisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala tukee laajaa päivystystä ja todennäköisesti myös sinisten Reijo Hongisto. Entisissä hallituspuolueissa on myös niitä, joiden kanta on vielä auki, muun muassa keskustan kansanedustaja Tuomo Puumala.

Lue lisää: Äänestys Vaasan sairaalasta menee tiukille – Demokraatti selvitti vaalipiirin hallituspuolueiden kansanedustajien kannat, Puskan kanta jälleen auki

Eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovesi selvitti tänä aamuna Demokraatille, millainen äänestystilanne eduskunnan suuressa salissa tänään nähdään. Äänestyksen kulusta on ollut epäselvyyttä myös eduskunnassa, minkä vuoksi keskustan kansanedustaja Pekka Puska sanoi Demokraatille eilen, että hän lopullinen kantansa äänestykseen on vielä auki.

Kulovesi kertoo, että tänään asian ykköskäsittelyssä ovat vastakkain sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön pohja, jossa kansalaisaloite hylätään ja vastalauseen mukainen pohjaesitys, jossa on säädös. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti kansalaisaloitteen hylkäämistä äänin 9–8. Hylkäämistä kannattivat kaikki muut entisten hallituspuolueiden (nykyinen toimitusministeristö) jäsenet paitsi edustaja Vesa-Matti Saarakkala, joka oli asiassa opposition linjoilla. Oppositio tukee vastalauseen mukaista pohjaesitystä, jossa on säädös, joka palauttaisi laajan ympärivuorokautisen päivystyksen Vaasan sairaalaan.

– Jos vastalause voittaa, asia lähtee suureen valiokuntaan, joka tekee mietinnön. Se palaa ykköskäsittelyyn saliin, Kulovesi kertoo.

Kaikki tämä valiokuntakäsittelyineen tapahtuisi tämän päivän kuluessa.

Tällainen menettelytapa, jossa asia etenee suuren valiokunnan käsittelyyn, on hyvin harvinainen. Viimeksi näin kävi alkoholilain säätämisen yhteydessä. Suureen valiokuntaan asia etenisi sen vuoksi, että on tehty valiokunnan mietinnöstä poikkeava pykäläehdotus lain sisällöstä.

– Jos suuri valiokunta hyväksyy vastalauseen ei täysistunnon tekemän päätöksen, asia palaa saliin eikä siihen enää voi tehdä muutosesityksiä. Asiasta käydään tämän jälkeen enää yleiskeskustelu ja ensimmäinen käsittely todetaan päättyneeksi. Jos suuri valiokunta ehdottaa muutoksia, täysistunto päättää, hyväksyykö se muutosesitykset vai pysyykö se aiemmin tekemässään päätöksessä. Tämä edellyttää, että tehdään kannatettu ehdotus eduskunnan pysymisestä aiemmin tehdyssä päätöksessä. Jos tällaista ei tule, silloin suuren valiokunnan ehdotus katsotaan hyväksytyksi.

Käytännössä siis, mikäli suuri valiokunta hyväksyy vastalauseen mukaisen esityksen, säädös jää voimaan ja laaja päivystys Vaasassa toteutuu. Tässä tapauksessa maanantaina ei enää äänestettäisi kansalaisaloitteen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Lausumia asiaan voi toki tehdä tässä toisessa käsittelyssä, mutta niillä ei ole vaikutuksia varsinaiseen päätökseen sairaalan päivystyksen laajuudesta.

Yhtä lailla, jos tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnan pohjaesitys voittaa äänestyksessä, päätös jää voimaan eikä Vaasa saa laajan päivystyksen sairaalaa.

– Joka tapauksessa tänään on nyt se ratkaiseva äänestys päivystyksen toteutumisen kannalta, Kulovesi summaa.

Täysistunto alkaa tänään kello 13.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 6 Demokraatti
HYVÄN TÄHDEN - Hussein al-Taee on kulkenut pitkän matkan
HYS! - Mitä Mitä se sulle kuuluu, mitä mä tienaan?
BREXIT - Tulevaisuus jonka ei pitänyt toteutua
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


DEMOKRAATTI

Demokraatti 7/19: Oho! Miten tässä nyt näin kävi? Norja on hoitotyön onnela, Minä-minä-ero! Miksi Ville Virtanen katsoo muualle?
21.3.2019

Luetuimmat


Uusimmat