Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Pertillä on elämänkokemusta” – Heinäluomalta kehut Salolaisen avaukselle

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma.

Eduskunnassa pohditaan tällä hetkellä sote-aikataulujen realistisuutta. Muun muassa valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on katsonut, että sote- ja maakuntalakipäätökset pitäisi nuija kiireellä läpi jo kesän kuluessa. Samalla linjalla on ollut pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Etenkin kokoomuksesta on tullut myös toisenlaista ääntä. Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) on kertonut, että pitäisi pienenä ihmeenä, jos lakikokonaisuus ehdittäisiin tehdä ennen kesää.

Näillä linjoilla on nyt myös kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen, jonka päivitystä SDP:n Eero Heinäluoma kehuu Twitterissä.

– Olisi parasta siirtää Sote äänestykset sovinnolla syysistuntokaudelle ja antaa sekä Sote-että Perustuslakivaliokunnan tehdä työtä rauhassa omaan tahtiin sitomatta niitä eduskunnan istumiseen, Salolainen kirjoittaa.

– Pertillä on elämänkokemusta ja kykyä ottaa itsenäisiä kantoja, Eero Heinäluoma vastaa Salolaiselle tämän tviittiä siteeraten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE