Kolumni

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Pertti Paasio: Äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla — ”Jotakin on jäänyt tekemättä, lukematta ja ymmärtämättä”

”Kaikki konfliktit aiheutuvat pohjimmiltaan siitä, että erilaisuus koetaan uhkana.”  Näin puhui Pohjois-Irlannin sosialidemokraattien johtaja John Hume vuonna 1998 kiittäessään Euroopan parlamenttia Nobelin rauhanpalkinnon johdosta saamistaan onnitteluista.

Ajatus ansaitsee paikkansa historiassa, samassa historiassa, joka taas on näyttämässä koko kuvaansa niillekin, jotka ovat valmistautuneet vastuuseen rauhallisesta me nosta vaikkapa omassa Euroopassamme. Jotakin on jäänyt tekemättä, lukematta ja ymmärtämättä.

Äärioikeiston paisuminen merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi on tärkein ja myös pelottavin eurooppalaisen ajankuvan tekijöistä. Tärkeyttä se on saanut pienuutensa turvin. Suuren tulevaisuuden pikku inisijöitä ei aikanaan otettu vakavasti.

Vastarintaa on kehittynyt kiitettävällä tavalla mm. suurten rasismin vastaisten mielenosoitusten muodossa. Vaarana on kuitekin, että rasismia ja sen lieveilmiöitä käsitellään kepeästi, jopa viihteellisesti asian vakavuuden häiritsemättä esimerkiksi leppoisaa jutustelua median foorumeilla. Vastaukseksi hyväksytään lähes mitä vain. Suhtautuminen avoimesti natsitunnuksin esiintyviin järjestöihin jää pinnalliseksi. Konkreettisia tapauksia käsitellään kertaluonteisina ja vanhentuneina, ei poliittisen ajattelun tuloksina. Haastattelutilanteissa hyväksytään vastauksia, jotka eivät lainkaan liity kysymyksiin.

Kaiken kaikkiaan äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla.

Ylimalkaisuus voi liittyä myös kysymyksiin. Kun esimerkiksi perussuomalaisten johtohenkilöiltä kysytään suhtautumista äärioikeistoon ja rasismiin, vastaukseksi yleensä kelpaa vakuutus henkilökohtaisella tasolla, että hän itse vastustaa väkivaltaa. Harvemmin sen sijaan kysytään, miksi puolue antaa tuulensuojan sellaisille, jotka ovat avoimesti ja provokatiivisesti rasisteja. Juuri tästä polusta löytyisivät reitit asian ytimiin. Näiden annetaan kuitenkin ruohottua.

Kun puolueen kansanedustaja kutsuu vieraakseen tunnetun fasistin, joka tekee natsitervehdyksen eduskuntatalossa, asiaa ei pidetä tärkeänä. Se sivuutetaan ylimalkaisuuksilla, lähes huumorilla. Puolueen johtohenkilöistä tulee yhtäkkiä yksityishenkilöitä, jotka eivät vastaa mistään. Luetteloa voisi jatkaa. Kaiken kaikkiaan äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla.

Ajan mittaan kauhukertomuksista tulee helposti sankaritarinoita, ellei historiaa tunneta. Rasismi on tunnettava ja tunnistettava, kun se vastaan tulee – ja tuleehan se itse kullekin, joskus omallakin olkapäällä istuen.

Kun Eurooppa maailmansodan raunioille rakennettiin, jäikö jokin sisäinen raunio raivaamatta? On tärkeää arvioida, missä ollaan. Vieläkin tärkeämpää, mihin ollaan menossa.

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Kolumni

Timo Harakka

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.), SDP:n puheenjohtajaehdokas.

Timo Harakka: Sosialismi ei ole kuollut

Ihmiskunta rakentaa parempaa maailmaa askel kerrallaan. Joskus harppaukset ovat pitkiä, useimmiten varsin lyhyitä. Olennaista on suunta ja liike.

Puolueemme syntyi tarpeeseen vapauttaa ihminen työn orjuudesta, tiedon puutteesta ja epätasa-arvosta. Sen syntyä elähdyttivät sanat sosialismi ja demokratia.

Yli sadan vuoden aikana on saatu valtavasti aikaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, työajan lyhennys, vapaa ja ilmainen koulutus, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan uudistukset. Edellisille polville, hyvinvointiyhteiskunnan rakentajille, kuuluu suuri kunnia.

Mutta miten itse vaalimme tätä perintöä? Miten uudistamme yhteiskuntaa?

Jos sosialismi tarkoittaa määrätietoista tulojen tasausta, sitä tarvitaan tänään enemmän, eikä vähemmän.

Kuten jokainen Thomas Pikettyn teeseihin tutustunut tietää, maailma on eriarvoisempi kuin koskaan. 62 ihmistä omistaa saman kuin puolet maapallon asukkaista. Siis yhteen linja-autoon mahtuva joukko on rikkaampi kuin 3,75 miljardia ihmistä.

Rikkain yksi prosentti omistaa maapallon varoista enemmän kuin loput 99 prosenttia. Jos sosialismi tarkoittaa määrätietoista tulojen tasausta, sitä tarvitaan tänään enemmän, eikä vähemmän.

Mauno Koivisto kirjoitti jo 1960, ettei sosialismi enää tarkoita yhteisomistusta. Yhteiskunta vaikuttaa omistamiseen veroilla ja laeilla, työehdoilla ja talouspolitiikalla. Väinö Tannerille käytännön sosialismia oli osuustoiminta. Aitoa kilpailua edistävä kuluttajaliike on sydäntäni lähellä, siksi olen HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen.

Olen sanonut olevani Supercell-sosialisti. Mitä se tarkoittaa?

Toivon, että suomalaiset yritykset menestyvät kovassa kansainvälisessä kilpailussa – ja tekevät törkeän hyvää tulosta. Siitä voitosta suoritetaan kohtuullinen vero, kuten Supercell nurkumatta tekee. Verorahoilla yhteiskunta tarjoaa uusia mahdollisuuksia jokaiselle suomalaiselle.

Minun sosialidemokratiani tarkoittaa jokaiselle avoimia mahdollisuuksia ja oikeuksia. Olen itse tuon kultaisen kehitystien kasvatti. Syntynyt tehtaan piipun juurelle, kasvanut työläisperheessä ja päässyt ensimmäisten joukossa peruskouluun. Minun sukupolvelleni tarjoutui se mahdollisuus, joka vanhemmiltamme puuttui.

Haluan omille lapsillenikin samat mahdollisuudet, jotka itse olen saanut. Ja sen eteen olen valmis taistelemaan.

2020-luvun sosialidemokratian haaste on kaksiosainen.

Äärikapitalismin ja pankkikeinottelun vaarat paljastuivat vuonna 2007 alkaneessa finanssikriisissä. Kirjassani Luoton loppu (2009) esittelin vastuullisempia vaihtoehtoja – joita ei toteutettu. Seuraava kirjani Suuri kiristys (2014) kuvaa seurauksia: oikeiston aiheuttamaa lamaa, suurtyöttömyyttä, äärioikeiston ja populismin nousua.

Jotta vastaamme sosialidemokraattisten rakentajapolvien haasteeseen, meidän on uudistettava Suomea, Eurooppaa, maailmaa.

2020-luvun sosialidemokratian haaste on kaksiosainen. Ensin on purettava uusliberalistinen, yksityistävä ja eriarvoistava ideologinen järjestelmä. Sitten on rakennettava sosiaalisesti oikeudenmukainen, ympäristöä kunnioittava aito markkinatalous.

Jos tämä on Bernie Sandersin mainostamaa demokraattista sosialismia, niin olkoon: ei nimi henkilöä pahenna.

Kirjoitus on osa SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden kirjoitussarjaa, jonka aloitti Antti Rinne. Tytti Tuppuraisen kirjoitus ilmestyy 26.1.

Timo Harakka

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.), SDP:n puheenjohtajaehdokas.

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Oikeutta nollatuntisopimuslaisille – EU-parlamentti tutkii McDonald’sin työolosuhteet

Kuultuaan kolmea suurta ammattiliittoa Euroopan parlamentti on päättänyt tutkia pikaruokaravintola McDonald’sin työolosuhteet.

Britannian, Belgian ja Ranskan ammattiliitot ovat ilmaisseet huolensa muun muassa McDonald’sin tekemistä nollatuntisopimuksista ja siitä, onko työntekijöillä asianmukaiset mahdollisuudet kuulua ammattiliittoihin.

Vetoomusvaliokunta päätti ottaa niiden vetoomuksen käsittelyyn.

Päätös johtaa laajempaan nollatuntisopimusten tutkimiseen, sillä Euroopan komissio lupasi kuulemisessaan ottaa nollatuntisopimukset ja vastaavat tutkinnan alle. Myös Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunta aikoo teettää tutkimuksen prekaarin työn työsopimuksista EU:ssa, myös Suomessa.

EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Kysymys on muun muassa siitä, millaiset oikeudet nollatuntisopimuslaisille kuuluvat. EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Nollatuntisopimuksilla työskentelevät ihmiset eivät tällä hetkellä saa välttämättä esimerkiksi äitiyslomaa, palkallista lomaa tai irtisanomissuojaa.

Välttelemällä työnantajan velvollisuuksia nollatuntisopimusten teettäjät siirtävät työnantajalle kuuluvia velvollisuuksia yhteiskunnalle ja saavat epäreilua kilpailuetua sellaisiin yrityksiin nähden, jotka kohtelevat työntekijöitään paremmin.

McDonald’silta vaaditaan nyt selitystä siitä, miten se kohtelee työntekijöitään ja millä perustein. Pikaruokaketju on tutkimuksessa ensimmäisenä, koska juuri sen työntekijät pyysivät EU:lta kannanottoa työoloistaan ja sopimuksistaan.

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Kolumni

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Satelliittipaikannus vie keskustelua liikenneväyläyhtiöstä harhaan

Useat hallituspuolueiden edustajat ja kansalaiset ovat kritisoineet voimakkaasti satelliittipaikannukseen perustuvaa valvontaa, kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toi joulun aikaan uudelleen julkisuuteen ehdotuksensa väyläverkon yhtiöittämisestä. Monet ovat aivan perustellusti huolissaan yksityisyydensuojasta ja pakkovalvonnasta.

Keskustelu kuitenkin peittää alleen väyläyhtiöajatuksen suuremmat ongelmat. Ministerin ehdotuksen mukaan väyläverkon yhtiöittämisellä ja kaupallisten maksuoperaattoreiden mukaantulolla ratkaistaisiin väylärahoituksen ongelmat. Liikenteen verotusta purettaisiin kerättyjen liikennemaksujen verran ilman lisäkuluja kansalaisille.

Väyläyhtiön on tarkoitus kiertää valtion tiukka budjettikehys, jonka puitteissa ei ole näköpiirissä liikkumavaraa helpoin ratkaisuin, jotka mahdollistaisivat panostamisen liikenneverkkoon.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli.

Yhtiöittäminen valtion 100% omistamaksi väyläyhtiöksi ei lisää tienpitoon ja investointiin käytettävissä olevia varoja senttiäkään. Vaikka yhtiö onnistuisi keräämään markkinaehtoista lainaa tai ulkopuolisia sijoituksia, niistä syntyisi päälle lisäkustannuksia katettavaksi korkoina ja tuotto-odotuksina.

Varmaa sen sijaan on, että liikennehankkeiden ohjaus ja kustannusten valvonta karkaisivat eduskunnalta uuden yhtiön hallintoon. Olemme nähneet jo liian monta julkista yhtiötä, joiden käyttämät julkiset varat ovat kadonneet osakeyhtiölain suojaamiksi liikesalaisuuksiksi, kun asiat ovat menneet pieleen. Tästä tuoreimpana esimerkkinä Länsimetro.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli. Turusta Helsinkiin johtaa vain yksi moottoritie. Myös maksajina toimivat mallista riippumatta aina samat veronmaksajat. Perustettava väyläyhtiö tarvitsee vähintään yhtä paljon tuloja kuin valtio nyt sijoittaa, noin 1,7 miljardia euroa vuosittain. Kilpailu tämän käyttöoikeuden myymisestä ei tuo säästöjä, se korkeintaan rajoittaa operaattoreiden ahneutta.

Norminpurkuun panostava Sipilän hallitus aikoo tuoda verotuksen tilalle kokonaan uuden yksityisen portaan, jonka kulut ja voitot veronmaksajat kuittaavat. Samalla maksamme uudet valvontajärjestelmät, perustuivat ne sitten satelliittipaikannukseen tai tarraan tuulilasissa. Ei ihme, että hallituspuolueissa korostetaan, etteivät ole sitoutuneet kuin 19.1. julkaistavaan selvitykseen.

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Enemmän Yleä Uudellemaalle

Asuessani Vaasassa pääsin kokemaan, millaista on elää Yleisradion aitojen maakuntauutisten kuuluvuusalueella. Autossa kuuntelin usein Yle Pohjanmaata. Paikallisuutisissa käsiteltiin laajasti Vaasan ja Seinäjoen seudun uutisia. Paikallisia poliitikkoja ja urheilijoita haastateltiin radiossa.

Yle Suomen kanavilta tulee paikallisuutiset päiväsaikaan tunnin välein koko maassa. Tätä kirjoittaessa Yle Pohjanmaan nettisivuilta oli juttuja esimerkiksi Vöyrin Halpa-Hallin sulkemisesta, uudesta palvelukodista Vaasassa ja kutsuliikenteen jatkumisesta Seinäjoelta Vaasan lentoasemalle. Tämän lisäksi alueella on tietenkin vahvat maakuntalehdet Pohjalainen ja Ilkka.

Uudellamaalla paikallisradion nimi on Yle Helsinki. Siellä soi trendikäs musiikki ja juontajat yrittävät olla todella ”cool”. Keskusteluaiheet painottuvat lifestyleen ja arkipäivän ilmiöihin. Ei pelasteta kissoja puista tai muutakaan paikallisradiolle ominaista. Alueuutiset tulevat myös tv:stä ja radiosta päivittäin, mutta niissä käsitellään lähinnä Helsingin asioita ja rientoja.

Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Ylen uutisvahti on mainio mobiilisovellus. Otin sen pari vuotta sitten käyttöön ja laitoin kaikista politiikka- ja SDP-uutisista muistutukset päälle. Yle tekee valtavasti juttuja maakunnissa pikkukuntien valtuustojen kokouksista. Tuntui oudolta, koska en ollut ikinä nähnyt Uudellamaalla yhtäkään Ylen aluetoimittajaa.

Valitin asiasta tutun tutulle, joka työskentelee Yle Helsingissä. Hän sanoi, että Yle Helsinki ei ole mikään aluetoimitus, koska se on pääkaupungin radio. Sanoin hänelle, että samoja yleveroja me täällä muuallakin Uudellamaalla maksamme. Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Yle lanseerasi uusien nettisivujensa myötä myös mahdollisuuden seurata uutisia omalta alueelta. Testasin toimintoa. Näin monta uutisista löytyy eri Uudenmaan kunnista. Kaikki Uudenmaan yli 20 000 asukkaan paikkakunnan maininnat Ylen verkkosivuilla 2017:

Helsinki yli 60 kertaa

Vantaa 14

Espoo 10

Porvoo 9

Lohja 1

Hyvinkää 0

Nurmijärvi 1

Järvenpää 1

Kirkkonummi 0

Tuusula 0

Kerava 0

Vihti 1

Raasepori 0

Mäntsälä 1

Suurin osa edellisistä uutisista liittyivät paikallisen sääaseman lähettämään lämpötilalukemaan. Täten ne eivät olleet mitenkään aitoja paikallisuutisia Helsingin uutisia lukuun ottamatta.

Edellä olevat paikkakunnat kuuluvat Suomen 40 suurimman kunnan joukkoon. Monella pienemmällä paikkakunnalla on jopa oma Ylen toimitus. Uusimaa saa nauttia Ylestä liian vähän.

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

”Perspakittaminen päin puolustajaa yleistynyt” — Pentti Salmi: Parketilla ei tarvita puskutraktoreita

Koris on aina ollut hyökkääjää suosiva pallopeli. Puolustajan oikeudet ovat olleet korin lähellä melko vähäiset, nykyjään valitettavasti suorastaan minimaaliset. Pahin epäkohta on ilman muuta se, kun sentterit lanaavat korin tuntumaan ja ajavat puolustavan pelaajan maanrakoon.

Onhan niitä puskutraktoreita korisparketeilla nähty ajan saatossa ennenkin. Jo 60-luvulla bulgarialainen, 201-senttinen Ilja Mirtshev antoi esimakua siitä, kuinka vastustaja pusketaan kumoon, vaikka tämä olisi tilanteessa kuinka oikein sääntöjen mukaisesti sijoittautunutkin.

Kun pelin fyysisyyden jatkuvasti kasvaessa kenttään piirrettiin korin alle ns. törmäysvapaa alue, niin puskutraktoreita alkoi ilmaantua yhä lisää, koska sillä tontilla saa pallollinen hyökkääjä mellastaa melko surutta.

Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Nyt on kuitenkin käynyt meidän kotoisissa sarjoissamme niin, että erotuomarit sallivat hyökkääjän suorastaan poraavan reikää sääntöjen mukaan sijoittuvaan puolustajaan törmäyskaaren ulkopuolellakin. Tuo tilan raivaaminen kaaren ulkopuolella menee tuomarikunnalta valitettavasti läpi kuin tyhjää vain. Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Liigan yksi ahkerimmista puskijoista törmäysalueen ulkopuolisessa tilanraivaamisessa on KTP:n Sherman Gay. Ja kappas vaan, hän saa erotuomareilta silti palkintona ylivoimaisesti eniten vapaaheittoja koko sarjassa. Gay on heittänyt 6,9 vaparia per matsi, kun yksikään toinen pelaaja ei ole päässyt edes viiteen vapaaheittoon ottelua kohden. Osa vapareista on ihan ok, koska mies on pelote korin alla, mutta osa tulee myös löysin perustein.

Ainakaan kotoinen korisliigamme ei kaipaa tilaa raivaavia puskutraktoreita peliparketeille. Sen sijaan näytöt taidon lisäyksestä eivät olisi yhtään pahitteeksi.

Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä.

Tiedän omasta kokemuksestani, ettei erotuomaritoiminta ole niitä maailman helpoimpia juttuja. Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä. Kaiken tämän jälkeen voidaan kuitenkin todeta, että nämä ovat pelin sisällä suuria asioita, mutta pelkkiä tuloksia seuraavalle yleisölle pikkujuttuja.

Pelin suurista asioista puhuttaessa kirjattiin liigan keskiviikkokierroksella superyllätys, kun siipirikkoinen Kouvot upotti viime aikoina lentoon nousseen Salon Vilppaan. Miten se sitten oli mahdollista?

Ei siihen tarvittu kuin Kouvojen valmentajan Pieti Poikolan taktinen veto: paikkapuolustus. Tätä puolustusmuotoahan käytetään Suomessa nykyisin jopa turhan säästeliäästi, mutta nyt se puri murhaavasti. Tietysti voittoon tarvittiin puolustuksen lisäksi Kouvojen kova heittopelikin, kolmoset 16/32, pääpommittajina Osku Heinonen ja Rakeem Buckles.

Vilppaalle Kouvolan Mansikka-aho on muuten pelikenttänä varsinainen sudenkuoppa. Vuodesta 2005 alkaen se on käynyt siellä 16 liigaottelua ja voittanut niistä ainoastaan yhden!

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.