Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Perussa täyskaaos päällä – mielenosoittajat ovat raivoissaan presidentille

AFP / LEHTIKUVA / ERNESTO BENAVIDES

Perussa presidentti Dina Boluarte on vedonnut kansallisen “aselevon” puolesta, kun koko maata ravisuttavat mielenosoitukset ovat jatkuneet jo viikkoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mielenosoituksissa vaaditaan Boluarten eroa ja uusia vaaleja sekä perustuslain uudistamista.

Jälleen tiistaina tuhannet ihmiset Perun Andien alueilta marssivat pääkaupungissa Limassa, monet perinteiseen asuun pukeutuneina. Mielenosoittajat syyttävät Boluartea mielenosoitusten yhteydessä tulleista kuolonuhreista, joita on yli 40.

Tiistain mielenosoituksissa uutistoimisto AFP:n toimittaja kertoi mielenosoittajien heittäneen poliiseja kivillä ja poliisien käyttäneen kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan. Useita ihmisiä otettiin kiinni ja monet myös loukkaantuivat, mukaan lukien uutistoimisto AFP:lle kuvannut valokuvaaja.

Monet perulaiset ovat edelleen raivoissaan edellisen presidentin Pedro Castillon syrjäyttämisestä joulukuussa. Castillo pidätettiin sen jälkeen kun hän yritti hajottaa kongressin.

Silloinen varapresidentti Boluarte nousi valtaan heti Castillon syrjäyttämisen jälkeen, ja mielenosoitukset alkoivat lähes välittömästi. Erityisen raivoissaan ovat maaseudulla asuvat, enimmäkseen alkuperäiskansoja edustavat ihmiset, joiden mielestä vaatimattomasta taustasta tullut Castillo edusti heidän intressejään paremmin kuin Liman eliitti.

Eri kaupunkeihin on suunniteltu jälleen uusia mielenosoituksia keskiviikolle.

BOLUARTE sanoi kansainväliselle medialle pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että hän vetoaa aselevon puolesta vuoropuhelun aloittamiseksi. Hän pyysi mielenosoitusten kuolemantapauksia anteeksi moneen otteeseen mutta painotti jälleen kerran, ettei hän aio vielä erota.

-  Lähden sitten, kun järjestämme vaalit. Minulla ei ole aikomusta pysyä vallassa.

Perun nykyisen perustuslain mukaan presidentti ei voi heti pyrkiä jatkokaudelle.

Boluarte sanoi olevansa varma, että kongressi suostuu helmikuussa aikaistamaan huhtikuulle 2024 suunniteltuja vaaleja.

PRESIDENTIN on keskiviikkona määrä osallistua Amerikan valtioiden järjestön (OAS) videokokoukseen keskustellakseen Perun tilanteesta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Boluarten hallintoa mielenosoitusten tukahduttamisesta ja ylilyönneistä poliisin voimankäytössä.

Boluarten näkemyksen mukaan mielenosoittajat kuolivat ammuksiin, jollaisia poliisi ei käytä.

-  Näyttäydyn OAS:n edessä kertoakseni totuuden. Perun hallituksella ja etenkään Dina Boluartella ei ole mitään salattavaa.

Presidentti on myös syyttänyt edeltäjäänsä Castilloa levottomuuksien lietsomisesta, kun tämä yritti laajentaa valtaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE