Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalainen puheenvuoro sai demarivaltuutetun puhkeamaan kyyneliin – “Rohkea mies. Respect”

Pilvi Torsti.

– Epätavallinen kokemus valtuustossa. Perussuomalainen puheenvuoro sai itkemään.

Näin kirjoitti SDP:n helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti eilen illalla Twitter-tilillään.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona äänestysten jälkeen hätämajoitusta koskevan aloitevastauksen.

Siinä edellytetään, että sosiaali- ja terveysviraston ohjeistusta kriisimajoituksesta muutetaan siten, että henkeä tai terveyttä uhkaavissa tilanteissa välttämätön hätämajoitus järjestetään kaikille kansalaisuudesta, kotipaikasta ja oleskelulupastatuksesta riippumatta.

Valtuutettu Harri Lindell (ps.): Olin maahanmuuttokriittinen, pyydän sitä anteeksi. Heitä pitää auttaa.

Pilvi Torsti kommentoi käytyä keskustelua eilen myös Facebook-sivullaan.

– Ensimmäisen kerran liikutuin ja puhkesin spontaaneihin aplodeihin kesken valtuuston kokouksen. Syy? Harri Lindell (ps.) totesi, kuinka hän oli kauden alussa puolueensa kannoilla ja “maahanmuuttokriittinen”.

Lisää aiheesta

– “Olen muuttanut kantaani ja pyydän anteeksi”, sanoi Harri. Nyt Harri antaa rahaa kerjäläisille, miettii, miten voi auttaa, tutustuu ihmisiin. Rohkea mies. Respect, Torsti jakaa tunnustuksen perussuomalaisten valtuutettu Lindellille.

Valtuutettu Lindellin puheenvuoron sisällön voi tiivistää näin: “Olin maahanmuuttokriittinen, pyydän sitä anteeksi. Heitä pitää auttaa.”

Rohkea ulostulo kirvoitti valtuustosalissa spontaanit aplodit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE