Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisia saapuu Jyväskylän puoluekokoukseen – “Jommankumman väkeä on liikkeellä”

Pellolaiset Jouni Satta (vasemmalla), Marko Suomalainen ja Arvo Romakkaniemi saapuivat kello 15 Jyväskylään.

Perussuomalaisten puoluekokous alkaa huomenna Jyväskylässä. Paikalle kaupunkiin saapuu paraikaa perussuomalaisia eri puolilta Suomea.

Keskustan kävelykadun kahvilassa tunnelmiin olivat virittäytymässä Pellon perussuomalaisista Arvo Romakkaniemi, Jouni Satta sekä Pellon perussuomalaisten sihteeri Marko Suomalainen.

He lähtivät kodeistaan Jyväskylää kohti ani varhain kello 4, kello 15 porukan bussi oli jo perillä.

Satta ja Suomalainen ovat Jussi Halla-ahon kannattajiksi, mutta Romakkaniemi pohtii vielä kantaansa.

– Ei ole vielä äänestetty, ei täysin päätetty. Kutkuttava tilanne, hän sanoo ja empii vielä Halla-ahon ja Sampo Terhon välillä.

Satta ja Suomalainen kertovat, että Jussi Halla-aho on käynyt vierailulla Pellossa.

– Halla-aho varmasti tekee muutoksen puolueen linjaan, se on ihan varma. En epäile Terhoa siinä, mutta Sampo on kuitenkin, voi sanoa, että hän on Soinin jälkeläisiä, niin sanotusti. Jos puolueena halutaan muutos, silloin pitää valita Halla-aho. Hän on symppis tyyppi, Suomalainen sanoo.

“Soini saattoi väsyä siihen, että media oli aina kimpussa.”

Suomalainen toteaa, että puoluekokoukseen on ilmoittautunut 30% enemmän väkeä kuin aiempiin puoluekokouksiin ja odottaa paikalle jopa 3 000 henkilöä.

– Se kielii siitä, että jommankumman väkeä on liikkeellä, uskon, että Halla-ahon väkeä, Suomalainen sanoo.

Kaikki herrat muistavat väistyvää puheenjohtajaa Timo Soinia hyvällä. Arvo Romakkaniemi kokee, että media teki Soinin työnteosta vaikeaa ja hyökkäsi jatkuvasti tätä vastaan.

– Soini saattoi väsyä siihen, että media oli aina kimpussa, Romakkaniemi sanoo.

– Timo teki 20 vuotta hyvää työtä. Nyt Timon eväät on syöty, nyt on hyvä aika vaihtaa veturia puolueessa. Toki tämä hallitusvastuu, kun oppositiosta mennään hallitukseen, niin Soinin hyvät letkautukset ovat siinä tietenkin kadonneet. Hallitusvastuu on painanut varsinkin meidän puoluetta. Se on nähty vaalituloksessa, tuli pahasti takkiin. Turpaan tuli mutta henki jäi niin kuin Timo sanoi, Suomalainen jatkaa.

Jouni Satta katsoo, että Timo Soini voisi jatkaa ulkoministerinä hallituskauden loppuun saakka, valittiin puheenjohtajaksi kuka vain.

– Samaa mieltä, Arvo Romakkaniemi toteaa.

Marko Suomalainen korostaa, että se on puolueen puheenjohtajan valinta.

– Toki ei se huono asia ole, vaikka Soini olisi loppuun asti. Luulen, että asiat on varmasti jollakin tavalla jo sovittu.

“Ihmistä kuluttava homma se on.”

Kaikki kolme pellolaista uskoo, että hallitusyhteistyö keskustan ja kokoomuksen kanssa jatkuu puheenjohtajavalinnasta huolimatta.

Puolueessa on esillä sääntömuutos, jossa Marko Suomalaisen mukaan joka piiristä tulisi yksi edustaja puoluehallitukseen. Suomalainen pitäisi tätä hyvänä. Se vähentäisi puheenjohtajan “yksinvaltaa”.

– Tulee konkreettinen muutos, se on hyvä, se on demokratiaa. Suomi on kuitenkin niin laaja maa. Hyvä varsinkin, että pohjoisen ääni saadaan kuuluviin.

– Nyt Soini on saanut aika lailla itse päättää, jos on halunnut jonkin kaverin hommaan, se on ollut sillä hyvä.

Jos Halla-aho valitaan Romakkaniemelle, Sattalle ja Suomalaiselle sopii, että tämä jatkaa Euroopan parlamentissa kautensa loppuun

– Onhan Soinikin 2 vuotta johtanut meppinä puoluetta, ei se ole mikään ongelma. Jos Terho valitaan, onhan hänkin Eurooppa-ministeri, paljon hänkin joutuu reissaaamaan, Suomalainen toteaa.

– Ihmistä kuluttava se homma on, Arvo Romakkaniemi sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE