Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisten edustaja syytti hallitusta valehtelusta – “He istuvat tuolla”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen syytti hallitusta eduskunnan kyselytunnilla valehtelusta. Keskustelun aiheena täysistunnossa oli EU:n komission ehdotus elpymisrahastoksi.

Keskustan Jouni Ovaska oli ennen Antikaisen puheenvuoroa pyytänyt hallitusta korjaamaan perussuomalaisten “valheellisia ja virheellisiä väitteitä” mikä sai Antikaisen reagoimaan.

– Nähtävästi Jouni Ovaskan (kesk.) esimerkkiä mukaillen täällä saa nykyisin puhua valehtelijoista. Minä kerron missä on valehtelijoita. He istuvat tuolla, Antikainen sanoi ja osoitti hallitusta.

Antikainen muistutti myös presidentti Sauli Niinistön esittäneen kritiikkiä EU:n elpymisrahastoa kohtaan.

– Esityksessä suurin osa on lahjarahaa. Se on lahjarahaa, jonka hallitus ottaa suomalaisten veronmaksajien kukkarosta ja laittaa huonosti talouttaan hoitaneiden maiden kukkaroihin. Kyse on miljardeista ja miljardeista ja miljardeista euroista. Perussuomalaiset eivät antaisi senttiäkään. Nyt hallitus on hyvä ja kertoo mikä teidän raja on? Paljonko olette valmiita lahjoittamaan EU:lle? Antikainen messusi.

Ehdotus EU:n elpymisrahastoksi perustuisi komission jäsenmaiden nimissä ottamaan 750 miljardin euron lainaan, jonka vakuutena on EU:n budjetti. Elpymisrahastosta 500 miljardia euroa jaettaisiin avustuksina ja 250 miljardia euroa lainoina.

Täysistuntoa johtanut varapuhemies Juho Eerola (ps.) huomautti Antikaista kansanedustajan vakaasta ja arvokkaasta käytöksestä.

(Muokattu klo 18.36, lisätty juttuun Ovaskan puheenvuorosta ilmaisu “valheellisia ja virheellisiä väitteitä”.)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE