Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisten käytös taas tikun nokassa – “Kuljettavat yhä pitenevään työttömien jonoon”

Hallituspuolueiden edustajat ajoivat kylmästi kuljetusalan yli eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, arvostelee AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

Valiokunnassa käsiteltiin lähetettyjä työntekijöitä koskevaa kansallista lainsäädäntöä.

Piiraisen mukaan Sipilän hallituksen esityksestä unohtui kokonaan pois lain soveltaminen maantiekuljetusalan työntekijöihin niin tavara- kuin henkilöliikenteessä.

Hän hämmästelee, että valmisteleva työryhmä unohti kutsua kuljetusalan työmarkkinajärjestöt kuultavaksi lain valmisteluvaiheessa.

— Pääsimme kuitenkin mutkan kautta mukaan ja annoimme lausunnon, mutta valiokunnan hallituspuolueiden edustajat tyrmäsivät sen kylmästi.

Piirainen ihmettelee erityisesti valiokunnan perussuomalaisten jäsenten käyttäytymistä. Puolue viittaa kintaalla reiluille työehdoille ja on valmis halpuuttamaan kuljettajien työtä, jyrisee Piirainen.

Hän muistuttaa, että aiemmin Suomessa on vallinnut yhteisymmärrys siitä, että lähetettyjen työntekijöiden työehtoja valvotaan EU:n sallimilla keinoilla.

Piirainen muistuttaa myös, että hallitus aikoo muuttaa myös kaupallista tavaraliikennelakia.

— Käytännössä hallituksen aikomus tarkoittaa kabotaasia koskevien kansallisten määräysten kumoamista. Toteutuessaan esitys olisikin kuolinisku suomalaiselle kuljetuselinkeinolle ja liittäisi kuljettajat jatkoksi yhä pitenevään työttömien jonoon.

Eduskunnan täysistunto käsittelee ja äänestää lähetettyjä työntekijöitä koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä ensi viikolla.

Uudella lailla pannaan täytäntöön työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin täytäntöönpanodirektiivi. Kansallinen työntekijöiden lainsäädäntö uudistetaan säätämällä uusi laki työntekijöiden lähettämisestä ja kumoamalla vanha lähetettyjä työntekijöitä koskeva laki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE