Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perusturvan varassa elävät valiokunnan huolena – tarve toimeentulotukeen kasvanee

Perusturvan varassa olevien toimeentulo huolettaa valtiovarainvaliokuntaa.

Valtiovarainvaliokunta tukee hallituksen linjauksia julkisen talouden sopeuttamisesta. Hallituksen tavoitteena on sopeuttaa julkista taloutta nettomääräisesti noin neljällä miljardilla eurolla vuoteen 2019 mennessä.

Jo vaalikauden alussa päätettiin useista taloutta sopeuttavista toimista, mutta tavoitteen saavuttamiseksi hallitus on päättänyt vielä uusista säästöistä sekä menojen uudelleenkohdennuksista. Valtiovarainvaliokunta pitää hallituksen linjauksia johdonmukaisena jatkumona hallitusohjelmaan ja viime syksyn julkisen talouden suunnitelman linjauksiin nähden.

Valiokunta on kuitenkin huolissaan muun muassa perusturvan varassa olevien tulotason riittävyydestä, sillä arviointiraportin mukaan heidän tulotasonsa ei riitä kohtuullisen minimikulutukseen.

– Myös indeksikorotusten poisto ja etuuksien vähennys lisännee osaltaan tarvetta toimeentulotukeen, kuten myös jo aiemmin päätetyt lääkekorvausten ja matkakorvausten säästöt ja asiakasmaksujen korotukset, valiokunta sanoo mietinnössään.

Valiokunta pitää tärkeänä, että säästöpäätösten vaikutuksia seurataan, kuten myös toimeentulotukeen osoitettujen määrärahojen riittävyyttä. Valiokunta kiinnittää huomiota myös maatalouden ongelmiin, sillä maatalous on tällä hetkellä poikkeuksellisen suurissa vaikeuksissa.

– Vaikeimmassa tilanteessa ovat nuoret viljelijät ja viime vuosina investoineet tilat. Tulovirtojen ehtyminen juoksevien menojen pysyessä ennallaan horjuttaa tilojen maksuvalmiutta ja voi ajaa yrityksiä nopeasti selvitystilaan, mietinnössä sanotaan.

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että Suomen maataloustuotanto turvataan ja löydetään keinot, joilla maatalousyrittäjät selviytyvät vaikean tilanteen yli.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE