Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perustuslakiasiantuntijat kauhistelevat sote-aikataulua – “Hirvittävän tiukka”

STT:n haastattelemat perustuslakiasiantuntijat pitävät sote-uudistuksen käsittelyaikataulua tulevina viikkoina erittäin haastavana.

Perustuslakivaliokunnan odotetaan antavan tällä viikolla lausuntonsa, josta käyvät ilmi valinnanvapauslakiesitykseen vielä tarvittavat muokkaukset. Aikaa niiden tekemiseen on käytännössä muutama viikko, sillä hallitus kiirehtii lakien saamista voimaan, jotta maakuntavaalit voidaan järjestää lokakuussa.

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mukaan on selvää, että sote- ja maakuntauudistuksen käsittelyn aikataulu on hirvittävän tiukka, vaikka käsittely etenisi kuin Strömsössä.

– Jos tämä menisi hallituksen askelmerkkien mukaan, ilman mitään tarkistusliikkeiden tarvetta, niin siinäkin tilanteessa olen pitänyt aikataulua ylikireänä. Jos tähän tulee pieniäkin mutkia, eivätkä rastit ala löytyä ja joudutaan hakemaan lisää vauhtia jostakin, aikataulu alkaa väkisinkin prakaamaan, Ojanen sanoi STT:lle.

Ojanen kertoo olleensa jo pitempään sitä mieltä, että tässä tilanteessa yritys järjestää maakuntavaaleja lokakuussa on asiatonta.

– Jos tulee jotakin mutkia vielä matkaan, en oikein usko, että tässä voidaan mitään vaaleja lokakuussa siltä pohjaltakaan järjestää, Ojanen sanoi.

Hänen mielestään ennen vaaleja pitää olla riittävä aika ehdokasasetteluun ja äänestäjien perehtymiseen asiaan. Ojasen mukaan maakuntavaalien aikataulu lokakuussa on jo nyt kestämätön.

– Katsotaan nyt, mitä perustuslakivaliokunnan lausunnosta tulee, voi olla että sieltä tulee jotakin sellaista, joka pakottaa lähestymään näitä kaavailtuja aikatauluja ihan eri tavalla.

Valinnanvapauden käyttöönottoon lisää porrastusta?

Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro arvioi, että valinnanvapausesitykseen voi sisältyä vielä ”valuvian oloisia” korjaustarpeita.

– Osa niistä on omasta mielestäni merkittäviä, mutta minun on mahdotonta sanoa, onko perustuslakivaliokunta samaa mieltä ja katsooko se, että tässä on nämä ongelmat. Se nähdään siitä lausunnosta.

Lavapuro ei halua ennakoida valiokunnan lausuntoa, mutta hänen oman käsityksensä mukaan yksi valuvian kaltainen seikka voi olla valinnanvapauden aikataulutus.

– Jos ilmenee, niin kuin jotkut asiantuntijat ovat sanoneet, että tähän sisältyy edelleen merkittäviä riskejä siitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä ajautuu jonkinasteiseen kriisiin, jos tämä aikataulu pidetään tällaisena kun sitä on nyt esitetty.
Jos perustuslakivaliokunta näin katsoo, on valinnanvapauden käyttöönottoa vaiheistettava vielä lisää ajallisesti.

– Lisäksi varmaan joudutaan harkitsemaan, pitäisikö sitä alueellisesti vaiheistaa niin, että se otetaan käyttöön vain osassa maata ensin samaten kuin asiallisesti, että kuinka laajalti palveluja valinnanvapauden käyttöönottoon sisällytetään.

Asiantuntijat muistuttavat, että myös he tarvitsevat valmistautumisaikaa jatkokäsittelyssä.

Vaikka tällä viikolla valmistuisi lausunto valinnanvapaudesta, niin valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasen mukaan kriittinen kysymys onkin, jääkö peruslakivaliokunnalle riittävästi aikaa arvioida kokonaisuutta.

– Perustuslakivaliokuntahan on katsonut, että tämä muodostaa kokonaisuuden. Tiettyjä kysymyksiä, tällaisia järjestelmän kokonaisuuteen liittyviä kysymyksiä voidaan vasta arvioida siinä vaiheessa, Viljanen sanoi.
STT–SUSANNA JÄÄSKELÄINEN, OLLI KUIVANIEMI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE