Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perustuslakivaliokunta: Elinkeinonharjoittajille korvausta, jos viranomaiset sulkevat asiakastiloja tartuntatautilain nojalla

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Perustuslakivaliokunnan mielestä olisi perusteltua säätää kohtuullisesta kompensaatiosta elinkeinonharjoittajille, jos viranomaiset sulkevat asiakastiloja tartuntatautilain nojalla. Korvaus tulisi kyseeseen erityisesti, jos rajoitus kestää yli kaksi viikkoa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa tartuntatautilain muutoksista tänään.

Hallituksen lakiesitys on ollut valiokunnan arvioitavana. Esitys antaa paikallisille ja alueellisille viranomaisille oikeuksia sulkea myös yksityisiä asiakastiloja, jos se on koronavirustartuntojen leviämisen estämiseksi välttämätöntä.

Valiokunta katsoo, että lakiehdotuksen perusratkaisut ovat perustuslain mukaisia ja ehdotettuja toimenpiteitä voidaan pitää välttämättöminä.

Valiokunnan mukaan määräaikaisen lain voimassaoloaikaa on kuitenkin välttämätöntä rajata niin, että se on tällä erää voimassa enintään kesäkuun loppuun. Hallituksen esityksen mukaan lakimuutos olisi voimassa vuoden loppuun asti.

Yksityisiä tiloja voidaan sulkea, ravintoloita muutos ei koske

Tartuntatautilain muutosten myötä alueviranomaiset voisivat viimesijaisena keinona laittaa säppiin myös yksityiset asiakastilat kuten kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit, harrastuspaikat ja huvipuistot. Tällä hetkellä kaupungit voivat sulkea vain omia tilojaan. Sulkemispäätös voisi olla voimassa kaksi viikkoa kerrallaan.

Lisää aiheesta

Ravintoloita muutos ei koske, sillä niistä on annettu oma lakinsa. Ravintoloita koskeva tartuntatautilain muutos on voimassa helmikuun loppuun.

Perustuslakivaliokunnan kanta hallituksen tartuntatautilakiesityksestä on ratkaisevimpia lakimuutoksen etenemisen kannalta. Mietinnön esityksestä valmistelee sosiaali- ja terveysvaliokunta, joka on pyytänyt muiden valiokuntien lausuntoja perjantaihin mennessä.

Hallitus sai pahoin viivästyneen esityksensä valmiiksi joulukuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE