Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perustuslakivaliokunta urakoi valmiiksi tiedustelulakilausunnot – massavalvonnan kielto halutaan myös lakeihin

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie.

Perustuslakivaliokunta on tänään saanut valmiiksi lausuntonsa siviilitiedustelulakiin sekä sotilastiedustelulakiin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoi pääkohtia lausunnosta medialle heti valiokunnan kokouksen päättymisen jälkeen tänään eduskunnassa.

Lausunnoissa käydään laajasti läpi uusinta eurooppalaista asiaan liittyvää lainsäädäntöä ja hallituksen esitystä on verrattu niihin.

– Kaiken kaikkiaan hallituksen esitys tiedustelulainsäädännöstä, sotilas- ja siviilitiedustelusta voi edetä.

Lapintien mukaan uudet tiedustelutoimet ovat välttämättömiä.

– Mikä tarkoittaa sitten sitä, että myös peilataan, onko olemassa muita keinoja, jotka rajoittavat vähemmän kansalaisten perusoikeuksia, Lapintie toteaa perustuslakivaliokunnan vaateista.

Tiedustelutoimivaltuuksien käytön edellytykseksi tulee perustuslakivaliokunnan mukaan yleisesti asettaa välttämättömyyttä koskeva edellytys. Ehdotuksissa edellytykset vaihtelevat toimivaltuuksittain.

Perustuslakivaliokunta edellyttää hallituksen vaadetta herkemmin ilmoitusta tiedustelun kohteeksi joutuneelle.

Lapintie toteaa, että perustuslain pykälästä jo sinänsä seuraa, että kohdentamatonta kaiken kattavaa tiedustelua ei voi olla. Tätä on kutsuttu massavalvonnaksi ja sen kielto sinänsä johtuu siis jo perustuslaista.

– Perustuslakivaliokunta edellyttää, että massavalvonnan kielto tulee myös siviili- ja sotilastiedustelua koskeviin lakeihin, Lapintie kertoo.

Perustuslakivaliokunta vaatii myös laajennettavaksi velvollisuutta ilmoittaa tietoliikennetiedustelusta.

– Hallituksen esityksen mukaan, kun on kyse manuaalisesta eli käsitellään kerättyä tietoa manuaalisesti, silloin tiedon sisällöstä on ilmoitettava. Perustuslakivaliokunta edellyttää, että myös tunnistamistiedoista on ilmoitettava. Se tarkoittaa, että myös sitä kuka, kenelle ja millä nettisivuilla on vierailtu. Eli tämäntyyppisistä tiedoista on ilmoitettava.

Käytännössä siis perustuslakivaliokunta edellyttää, että ilmoitusvelvollisuus tiedustelun kohteeksi joutumisesta liittyy myös viestin tunnistamistietoihin kohdistuvaan manuaaliseen käsittelyyn.

Hallituksen esityksen mukaan uudella tiedusteluvaltuutetulla on oikeus olla läsnä oikeudessa päätettäessä tiedustelutoiminnan lupaprosessin käytöstä. Perustuslakivaliokunta edellyttää, että hänellä on oltava myös puheoikeus oikeuden istunnossa.

Tiedusteluvaltuutetun ja valiokunnan pitää olla heti toiminnassa.

Perustuslakivaliokunta katsoo lisäksi, että näin laajaa tiedustelutoimintaa ei voida tehdä, jollei valvonta ole heti  kunnossa.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun perustuslakivaliokunnan käsittelyssä on tiedusteluvaltuutetun toimiston tiedusteluvaltuutetun viran perustaminen, sitä koskevan hallituksen esityksen tulee olla ensin hyväksyttynä – samoin myös puhemiesneuvoston esityksen, jolla perustetaan tiedusteluvalvontavaliokunta.

Toisin sanoen valvonnan on oltava jo sitä ennen kunnossa ennen kuin tiedustelulakeihin liittyvät mietinnöt voidaan hyväksyä eduskunnan täysistunnossa.

Mietinnön jo tässä kuussa?

Eduskunnan täysistunto teki 3.10.2018 päätöksen perustuslain 10 §:n muuttamisesta kiireellisessä menettelyssä. Eduskunnan vastaus vietiin viivytyksettä valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyyn, ja tasavallan presidentti vahvisti 5.10.2018 perustuslain muutoksen tulemaan voimaan 15.10.2018.

Tämän jälkeen perustuslakivaliokunta on pitänyt välttämättömänä järjestää tiedustelulakiehdotusten käsittelyn niin, että siviili- ja sotilastiedustelua sekä tiedustelutoiminnan valvontaa koskevat esitykset käsitellään ja voidaan saattaa voimaan viivytyksettä.

Valiokunnan käsityksen mukaan päätös käsitellä perustuslain muutos kiireellisenä luo niin eduskunnan valiokunnille kuin myös valtioneuvostolle ja toimeenpaneville viranomaisille velvoitteen toimia tiedustelulainsäädännön voimaansaattamisessa ja täytäntöönpanossa viivytyksettä.

Perustuslakivaliokunta arvioi, että siviili- ja sotilastiedustelulait voidaan säätää kuluvien valtiopäivien aikana.

Lapintien mukaan tiedustelulakeihin liittyvät perustuslakivaliokunnan mietintöosat voisivat valmistua jo tämän kuun viimeisellä viikolla.

Ensi viikolla perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoita liittyen tiedusteluvaltuutetun viran sekä tiedusteluvalvontavaliokunnan perustamiseen. Luvassa on jälleen pitkiä viiden tunnin kokouksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE