Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Petteri Orpo hallituksen työllisyystavoitteesta: Tämänhetkisillä toimilla näyttää, että jäädään puoleenväliin

Valtiovarainministeri Petteri Orpo toteaa Demokraatille, että tämänhetkisillä toimilla näyttää siltä, että hallitus jää puoleenväliin hallituskauden työllisyystavoitteestaan.

– Varmaan jossain siellä, toivottavasti puolivälin paremmalla puolella kuitenkin. Noin nykytoimilla ja nykyisellä talouskasvulla näyttäisi, että se on siellä, Orpo myöntää.

Lähtökohtaisesti hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostoa hallituskauden alun noin 68 prosentista 72 prosenttiin. Työllisyysaste on nyt noin 68,4 prosenttia Tilastokeskuksen marraskuun luvuin.

Orpo huomauttaa, että hallituskautta on vielä jäljellä.

– Olen peräänkuuluttanut siitä lähtien, kun olen viime syksystä aloittanut tässä tehtävässä lisää työllisyystoimia, lisää kasvua luovia toimia, lisää rakenneuudistuksia, jotta saadaan useampi töihin.

Orpo on pitänyt esillä myös 1–2 miljardin euron lisäleikkauksia.

– Ne ovat oikeastaan vaihtoehto. Mitä enemmän talouskasvua, mitä korkeampi työllisyys, mitä enemmän rakenneuudistuksia, sitä vähemmän tarvitaan sopeuttamista, Orpo sanoo.

Lisää aiheesta

Myös kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen sanoi hiljattain Ylen Ykkösaamussa, että hallituksen työllisyystavoite olisi toteutumassa noin puolittain. Verkkouutiset on siteerannut Vartiaisen kommentteja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE