Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Petteri Orpo: Kaikki ovat pysyneet mukana

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) ei ole huolissaan RKP:n suunnalta tulleesta kritiikistä hallitusneuvotteluista. Hänen mukaansa varmasti jokaisessa puolueessa on heitä, joille sovitut ratkaisut ovat olleet kipeitä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maanantain aikana RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi Ilta-Sanomille, että neuvotteluissa on ollut kommunikaation puutetta. Flunssaan vedonnutta Henrikssonia itseään ei nähty maanantaina Helsingin Säätytalossa.

Orpo sanoi pitävänsä ymmärrettävänä, että kaikki puolueet eivät ole pystyneet valmistautumaan neuvotteluihin samalla tavalla kuin kokoomus esimerkiksi pienempien henkilöresurssien vuoksi.

-  Olemme varovaisesti sanottuna vuoden valmistautuneet näihin neuvotteluihin, tehty papereita, Orpo sanoi omistaan.

Orpon mukaan neuvotteluissa on esitetty parannusehdotus, että kaikki pysyisivät koko ajan mukana. Hän ei kuitenkaan enää kommentoinut sitä, miten kaikki puolueet eivät olisi pysyneet mukana.

-  Kyllä täällä kaikki on mukana pysyneet, Orpo vastasi kysymykseen.

Hallitusneuvotteluissa kerrattiin maanantaina viikonlopun tapahtumat puheenjohtajien kesken. Orpo, Riikka Purra (ps.), Henriksson ja Sari Essayah (kd.) neuvottelivat vielä lauantaina maahanmuutto- ja ilmastopolitiikan linjauksista yhteistä hallitustaivalta varten.

Lisää aiheesta

Orpo sanoi, että takana on tärkeä ja värikäs viikonloppu. Hänen mukaansa RKP:n osalta kipuilua ja haastetta on ollut erityisesti maahanmuuttopolitiikassa.

-  Siksi oli ymmärrettävää ja tärkeää antaa heille lisäaikaa ja että me muut kuulimme ja otimme vakavasti, mitä he toivoivat maahanmuuttopaperin osalta, Orpo sanoi maanantaina päivittäisessä tiedotustilaisuudessaan.

Hän kertoi maanantaina kiertäneensä kaikki ryhmät ja keskustelleensa kymmenien neuvotteluihin osallistuvien ihmisten kanssa. Puolueilla on tahto ratkaista asiat ja saada tältä pohjalta aikaan saada hallitus, Orpo sanoo.

HALLITUSNEUVOTTELUISSA alkoi maanantaina viides viikko. Sen myötä palattiin esimerkiksi taloutta ja terveydenhuoltoa koskeneisiin kysymyksiin, kun viime viikolla perussuomalaisten halusta perehdyttiin maahanmuutto- ja ilmastokysymyksiin.

-  Nyt voimme keskittyä siihen muuhun, miksi me olemme täällä, Orpo sanoi.

Hän toisti tutun listan uutta hallitusta odottavista haasteista: valtion velka, sote-järjestelmän tila, nousevat elinkustannukset ja Ukrainan sodan myllertämä turvallisuusympäristö.

Orpo sanoi myös viikonloppujen olevan neuvotteluissa käytössä. Hän tosin huomioi, että tällä viikolla on koulujen päättäjäisviikonloppu.

Lisäksi ensi viikon viikonloppuna RKP järjestää puoluekokouksen Tampereella. Orpon mukaan se ei ole ehkä enää mahdollista, että neuvottelut valmistuisivat kesäkuun alkupuolella, “tai miten sen nyt määrittelee”.

Keskeneräisyyden puolesta puhui myös Purra.

-  Omasta näkökulmastani kun katselen sitä, miten pöydissä edistytty, kuinka paljon on tehtävää, kuinka paljon on täysin lukossa olevia asioita, niin en minä nyt ihan heti olisi lupaamassa, että tämä tästä loppuu, hän sanoi toimittajille puolenpäivän aikoihin.

-  Juhannukseen on onneksi vielä aika monta viikkoa.

Ilkka Hemmilä, Kaisu Suopanki/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE