Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pfizerin koronapilleri sai Euroopan lääkeviraston hyväksynnän

LEHTIKUVA / AFP

EU:n alainen Euroopan lääkevirasto (EMA) hyväksyi torstaina lääkeyhtiö Pfizerin koronapillerin käyttöönoton. Pfizerin koronapilleristä tuli näin ensimmäinen Euroopassa hyväksytty suun kautta otettava koronalääke.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Muun muassa Yhdysvallat, Kanada ja Israel ovat tätä ennen hyväksyneet Pfizerin Paxlovid-lääkkeen käyttöön.

Tutkimusten mukaan Paxlovid vähentää merkittävästi sellaisten potilaiden kuolemia ja sairaalahoitoon joutumista, jotka ovat vaarassa saada vakavan koronataudin.

Euroopan komission on vielä virallisesti hyväksyttävä lääke käyttöön, mutta kyseessä on pelkkä muodollisuus, joka yleensä vie maksimissaan muutamia päiviä.

EMA hyväksyi jo joulukuussa Paxlovidin hätäkäyttöön niin, että jäsenmaat saivat itse päättää sen käytöstä.

EMA:n käsittelyssä on parhaillaan lupa yhdysvaltalaisen Merck-lääkeyhtiön koronapillerin käyttöönottoon. Merck tunnetaan Yhdysvaltojen ja Kanadan ulkopuolella nimellä MSD.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE