Politiikka

”Pidän järkyttävänä” – Liki 400 000 ulosottoa liittyy sote-maksuihin

Kansanedustajat Satu Taavitsainen (sd.) ja Maria Tolppanen (sd.) ovat perustaneet eduskuntaan Ulosottoon joutuneiden tukijat Eduskunnassa -ryhmän. He kertovat haluavansa parantaa ulosottoon joutuneiden asemaa ja helpottaa heidän elämäänsä. Tilapäinen rahapula, sairastuminen taikka työttömyys eivät saa johtaa elinikäiseen velkavankeuteen.

– Pidän järkyttävänä sitä, että vuodessa lähes 400 000 ulosotto-asiaa kohdistuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Asiakasmaksujen taso on yksi tärkein sote-uudistuksen asia. Tasoa pitää tuntuvasti laskea tai poistaa ne Suomessa kokonaan. Sote-maksujen vuoksi ulosotossa olevat tulee armahtaa ja aloittaa sote-uudistuksen jälkeinen aika puhtaalta pöydältä, sanoo ryhmän puheenjohtaja Satu Taavitsainen.

Ulosottoon joutuneiden tukiryhmä pitää epäeettisenä kuntien ja kuntayhtymien tapaa myydä laskujaan kansainvälisille perintäyhtiöille.

”Kenenkään rahat eivät riitä, jos velka kasvaa perintäyhtiöiden takia kaksin- tai kolminkertaiseksi.”

– Satoja tuhansia eläkeläisiä, työttömiä, lapsiperheitä, nuoria ja jopa alaikäisiä lapsia on härskisti toimivien perintäyhtiöiden armoilla, jotka myyvät näiden pienten ihmisten velkoja toisilleen, perivät velkoja moneen kertaan, dokumentteja veloista ei löydy eivätkä velat vanhene säädetyssä ajassa. Tähän toimintaan pitää saada muutos, sanoo Taavitsainen.

–  Ylipäätään haluamme, että ulosottoon joutuneiden ihmisten velkataakkaa ei kasvateta keinotekoisesti ylimääräisillä kuluilla ja koroilla. Suomalainen maksaa velkansa, mutta kenenkään rahat eivät riitä, jos varsinainen velka kasvaa esimerkiksi perintäyhtiöiden toimien takia kaksin- tai kolminkertaiseksi, toteaa ryhmän varapuheenjohtaja Maria Tolppanen.

Ulosottoon joutuneiden tukiryhmä aikoo järjestää yleisötilaisuuksia ja koulutusta, seuraa alan kehitystä ja lainsäädäntöä sekä tekee näihin liittyviä lakialoitteita. Ryhmä toimii yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, oppilaitosten, tutkimuslaitosten ja muiden yhteisöjen ja organisaatioiden kanssa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat