Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Pidän vieraana lähteä mestaroimaan muiden maiden asioita” – Soini toivoo neuvotteluita ja väkivallan loppua

Ulkoministeri Timo Soini (s.) toivoo Katalonian osapuolten pääsevän mahdollisimman pian neuvottelupöytään ja saavan väkivallan loppumaan.

– Nämä asiat eivät ratkea väkivallalla. Sen tien päässä ei ole mitään kestävää, Soini kommentoi puhelimitse STT:lle.

Soini ei suoraan tuomitse Espanjan poliisin kovia otteita, mutta sanoo, ettei hyväksy väkivaltaa miltään taholta. Hän kertoo luottavansa lähtökohtaisesti itsenäisten valtioiden tapoihin ja kykyihin hoitaa sisäiset asiansa.

– Olen pidättyväinen kommentoimaan toisten itsenäisten maiden asioita. Jos Katalonian tilanne nousee neuvotteluihin, otetaan kantaa.

Soinin mukaan tämän tyyppisissä tilanteissa koko totuus on tuskin kenenkään hallussa.

– Joten pidän vieraana lähteä mestaroimaan muiden maiden asioita. Itsenäiset valtiot hoitavat asiansa oikeusjärjestelmänsä ja lakiensa mukaan, pitävät yllä yleistä järjestystä ja välttävät tarpeetonta väkivaltaa.

Soini näkee Katalonian asemassa yhtymäkohtia Skotlantiin, joka hylkäsi itsenäistymisen Britanniasta kansanäänestyksessä vuonna 2014.

Lisää aiheesta

– Asia käsiteltiin siellä rauhanomaisesti ja äänestettiin.

Soini ei halunnut ottaa kantaa siihen, miksi Euroopan johtajat ovat vältelleet ottamasta kantaa Espanjan poliisin koviin otteisiin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ollut sunnuntaina tavoitettavissa kommentteja varten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE