Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Pieni tragedia stand up -koomikosta — “Kirjoitetaanhan sitä sarjamurhaajista ja avaruusolennoistakin”

Ohjaaja Otso Kautto on iso mies pienessä tilassa, Kansallisteatterin pienimmässä. Omapohja on suuren kompleksin huoneteatteri: katsomopaikkoja on 80, neliöitä tuskin enempää.

Kautto kuitenkin innostuu puhumaan musikaalista, jopa spektaakkelista jutellessamme hänen työn alla olevasta ohjauksestaan ”60”. Kolmen näyttelijän ja yhden muusikon näytelmässä on kolme laulua. Ja draamantajuisella kitaristi Antti Parangolla on esityksessä isompi tehtävä kuin pelkän score-musiikin tilutteleminen. Musiikin läsnäolosta on Kauton mukaan tullut tärkeä osa esitystä, kun se kommentoi tekstin pohjavirtaa.

Johan tuossa on musikaalin aihiota!

Oikeasti tiedämme Kauton vähän suurentelevan ja laskevan leikkiä, mutta hän kyllä tuntee Omapohjan venymiskyvyn. Parikymmentä vuotta sitten hän ohjasi sinne Suomen kantaesityksen Tony Kushnerin kirjoittamasta merkkiteoksesta ”Angels in America”. Seitsentuntisen. Sitä voi jo pitää spektaakkeliluokan suorituksena.

60-näytelmän on Kansallisteatterille kirjoittanut Veera Tyhtilä. Kyse on hänen debyytistään Kansallisteatterissa.

– Mutta olo on koko ajan ollut kuin kotiin olisi tullut, kirjailija kiittelee talon ilmapiiriä.

Kuusikymppisyys näpeissä

Näytelmän alaotsikko on ”Pieni tragedia stand up -koomikosta”. Ilo ja suru kietoutuvat tarinassa samalle sykkyrälle.

Päähenkilö on kuusikymppinen stand up -koomikko Tuuti (Terhi Panula), joka on aikoinaan ollut tienraivaaja eli ensimmäinen nainen alallaan Suomessa. Hän kokee olevansa erityistapaus myös tässä ajassa – nyt hän on Suomen vanhin stand up -ammattilainen. Uudistumispaineiden riepottama Tuuti pelkää, että aika on ajamassa hänestä ohi. Stand up -klubin omistaja Henri (Petri Liski) ei vain pelkää sitä, vaan luulee tietävänsä näin jo tapahtuneen.

Tuutin kotonakin aika on murroksessa: aviomies Tarmon (Juhani Laitala) muisti tuntuu katkeilevan, mikä aiheuttaa arkeen joitain tragikoomisia yllätyksiä.

Näytelmän numeraalinen nimi viittaa tietysti Tuutin ikävuosiin, mutta kätkeytyy siihen muutakin.

– Se on myös tietyn murrosvaiheen kiteytymä eli tarkoittaa kaikkia niitä ikävuosia, jotka tulevat aika puskista siinä kuudenkympin jälkeen. Vaikka on tiedossa, minkälaisia asioita siinä vaiheessa on odotettavissa, niin jostain syystä ne tuntuvat tulevan yllätyksenä, että mitenkäs tämä nyt näin menikään. Siksi se luku on symboliarvoltaan määräänsä suurempi. Tarinassa myös sivutaan muistoja 60-luvulta, joka on nykyhetken kuusikymppiselle ikään kuin se toinen pääty. Ne villit vuodet, Veera Tyhtilä kuvailee.

Murrosvaihetta elävän kuusikymmenvuotiaan viihdetaiteilijan ajatusmaailmoihin sukeltaminen ei ollut kohta nelikymppiselle Tyhtilälle mikään ”big deal”. Pikemminkin kyse oli kirjailijan työn perus­asioista, siis taustoituksesta, myötäelämisen kyvystä, mielikuvituksesta.

– Kirjoitetaanhan sitä sarjamurhaajista ja avaruusolennoistakin. Ei kuusikymppinen nainen kuitenkaan niin kaukana minun tunnistamastani todellisuudesta ole.

Tyhtilä tapasi tarinansa päähenkilöä näyttelevän Terhi Panulan siinä vaiheessa, kun oli saanut näytelmän ensimmäisen version valmiiksi.

– Meistä on sittemmin tullut hyvät kaverit, enkä ole kokenut välillämme olevan mitään merkitsevää ikäeroa.

– Nyt on helpompi tajuta, että kun kuusikymppinen tuntee olevansa liki samanlainen kuin 40-vuotiaana, hänelle tulee yllätyksenä, miten muiden ihmisten suhde häneen onkin muuttunut. Kun olet ollut oma itsesi koko elämäsi ajan – oppinut, kehittynyt ja kasvanut – niin sitten, ilman että teet mitään isoa, kaikkien muiden tapa katsoa sinua muuttuu. Tuollainen tietty särkyneisyys, hauras yllättyneisyys oli asia, jota en olisi tiennyt olevan ilman tätä taustatyötä ja kirjoitusprosessia, availee Tyhtilä näytelmänsä pääjuonnetta.

Tyhtilä haluaa myös korostaa, että 60 ei ole vain vain kuusikymmenvuotiaiden näytelmä.

– Uskoisin, että saman tunteen, minkä Tuuti kokee, kokee jokainen, joka menettää työnsä tai jota työn ja yhteisön menetys uhkaa.

Muusiikilla on elimellinen osa 60-näytelmän tarinan kuljetuksessa. Kitaristi Antti Paranko luo tunnelmia Terhi Panulan  stand up -kohtaukseen. Kuva on esityksen harjoituksista.

Muusiikilla on elimellinen osa 60-näytelmän tarinan kuljetuksessa. Kitaristi Antti Paranko luo tunnelmia Terhi Panulan stand up -kohtaukseen. Kuva on esityksen harjoituksista.

Todellisuuden ja lavaesityksen dialogi

Kun Otso Kautto luki Tyhtilän tekstin ensimmäisen kerran, hän ihastui siitä, kuinka vahvoja rooleja siihen oli kirjoitettu. Käsissähän oli vanhalla hyvällä tavalla oikea näytelmä, hyviä käänteitä ja selvänä piirtyvä draaman kaari! Niin ikään ohjaajaa sytytti päähenkilöstä voimalla esiin nouseva kysymys: mikä on onnellisuuden tavoittelun hinta? Myös näytelmän muoto, sen hyvin merkitykselliseen stand up -juonne, kohotti fiiliksiä.

– On jännää, miten käsistä karkaava arkielämä näyttäytyy päähenkilö Tuutin stand upeissa. Miten se artikuloituu pienellä viiveellä näyttämöviihteeksi. Eli nämä puolet ikään kuin kommunikoivat tässä keskenään: ei ole vain niin, että Tuuti kuvaa elämäänsä lavalla, vaan se, mitä hän tekee lavalla vaikuttaakin hänen elämäänsä.

Kautto palaa vielä Tyhtilän pohdiskeluihin siitä, miten eri ikää olevan ihmisen nahkoihin heittäytyminen ei ole mikään haamuhyppy.

– Minulla on aina ollut hyvin läheisiä ystäviä, jotka ovat ihan nuoria tai sitten huomattavasti vanhempia. Sielunsiskot ja -veljet eivät aina välttämättä löydy omasta ikäryhmästä.Toki se ikäkausi, jossa on kasvanut, voi muodostaa ikäluokan sisäistä koherenssia. Siis tunnistetaan joitain yhteisiä merkkejä ja ikoneita ja pystytään puhumaan samalla kieliopilla, jota nuoremmat eivät ymmärrä ollenkaan.

– Henkilökohtaiset erot ovat minusta merkityksellisempiä kuin joidenkin ikäblokkien väliset, Kautto kiteyttää ikäkeskustelun.

Melkein. Tyhtilä nostaa esiin vielä nuoruusmuiston.

– Tapasimme Otson kanssa ensi kerran vuonna 1990, jolloin hän oli vetämässä erästä teatterikurssia, jolla olin mukana. Ajattelin silloin nuorena tyttönä, että tuon kanssa haluan vielä joskus tehdä duunia.

No, neljännesvuosisata siinä meni, mutta odottaminen kannatti. Tyhtilä ja Kautto vaikuttavat urakan huipentuman lähetessä hyvin innostuneilta ja samaan hiillokseen puhkuvilta. Kun ohjaaja ja työryhmä varoittavat harjoitusten alussa Tyhtilää, että rakenteeseen on tehty pieniä viilauksia ja kysyvät sitten kohtauksen läpi vedettyään, oliko ok, niin kirjailijan mutkaton vastaus kuuluu:

– Kyllä mä tuon ostan.

Standuppari on ajan toteemieläin

Stand upista on tällä vuosikymmenellä kasvanut Suomessa liki stadion­luokan viihdemuoto. Lajin tähdet ovat isosti julkisuudessa ja monet tekevät esiintymisillään ilmeisen hyvää tiliä.

60-näytelmän klubi ei kuulu tähän sarjaan. Henrin paikka kituuttaa kannattavuusrajoilla, mikä saa omistajan pohtimaan, josko vaihtamalla paranisi. Siis ottamalla Tuutin tilalle joku nuorempi nököhammas.

Kun Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho pyysi Tyhtilää kirjoittamaan joko Omapohjaan tai Willensaunaan tulevan näytelmän tietyillä miehitykseen liittyvillä raameilla, yksi asia Tyhtilällä oli kirkkaana mielessä.

– Ainakaan en kirjoittaisi 60-vuotiaasta naisesta mitään vakavaa, vähän surumielistä näytelmää. Sellaista, joka makaa tietyn vanhan kliseisen mielikuvan päällä. Voima oli minulle tärkeä lähtökohta ja se, että pääsen kirjoittamaan naisroolin, jonka tuon ikäinen näyttelijä voi tehdä täyskattauksella eli siinä on kaikki ne ulottuvuudet, joita näyttelijältä vain voi vaatia. Sekä komiikka, iso suru että herkkyys.

– Halusin tehdä sellaisen tekstin, joka yllättää joka käänteessään; mutkan takaa tulee aina jotain jännää. Stand up oli siksi hyvä teema, sillä sehän toimii juuri niin.

Otso Kautto on seurannut stand upin nousua vähän hämmentyneenäkin. Hän tuumii, että jos 1990-luvun kulttuurinen toteemieläin oli malli, niin standupparit ovat nyt ottaneet sen poseeraajan paikan. Laji on Kauton mielestä ottanut jalansijaa jo esiintymislavojen ulkopuolellakin.

– Kun seuraan mitä tahansa taiteen alaa tai vaikka politiikkaa, niin tavallaan nyt on vallalla stand up -tyyppinen esillä oleminen. Siihen kuuluu tietty nokkeluus, tietty rytmi ja tietty tapa suhtautua ympäröivään maailmaan.

Näytelmäkirjailija Veera Tyhtilälle 60 on debyytti Kansallisteatterissa, kun taas ohjaaja Otso Kautto on tehnyt Omapohjaan vuosien varrella monta menestysjuttua.

Näytelmäkirjailija Veera Tyhtilälle 60 on debyytti Kansallisteatterissa, kun taas ohjaaja Otso Kautto on tehnyt Omapohjaan vuosien varrella monta menestysjuttua.

Aikuisen naisen jatsia

Omapohjan näytelmässä Tuutin paiskoma stand up ei kuitenkaan ole pelkkää nokkelointia ja punch line -sarjatulta. Itse asiassa Terhi Panulan esittämän hahmon suusta saa kuulla poikkeuksellisen painokasta, todellisuudessa kiinni olevaa viihdepuhetta.

– Olen iloinen siitä, että olemme valinneet tähän tyylilajin, jota olemme kutsuneet aikuisen naisen jatsiksi. Se ei ole ihan sitä lajin perustuuttausta, vaan siinä tietty arvokkuus mukana, sanoo Tyhtilä.

Vaikka näytelmän stand up -numeroissa onkin painavia pointteja, ne Kauton mielestä kestävät myös viihdytysarvollaan vertailun genren sisällä.

– Ne ovat hyviä vetoja. Minun ongelmani tällä hetkellä on, että joudun tekemään tästä vähemmän hauskaa. Pitää siis pitää porukka vähän kurissa, ettei mene liian huvittavaksi, ohjaaja paljastaa, mutta vähemmän totisesti.

ROLF BAMBERG

60-näytelmän ensi-ilta on Kansallisteatterin Omapohjassa 7.9.

DEMOKRAATIN TEATTERISYKSY VIIKKOLEHDESSÄ 1.9.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE