Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Pienoisoopperoiden eliittiä – Dido ja Aeneas on kaunista ja kunnianhimoista sydänmusiikkia

Sopraano Laura Pyrrön aivoitukset ovat tuottaneet useita merkittäviä ja herätteleviä oopperaelämyksiä.

Matti Saurama

Harrastuneisuus, uteliaisuus ja musikaalisuus on tarjonnut kuulijoille mieleenpainuvia kokemuksia. Kunnianhimoiset hankkeet eivät noudata tavanomaisia tiesuunnitelmia, Pyrrö on taivaltanut ihka omia polkuja löytääkseen ja sitten esitelläkseen nämä löydöt yleisölleen.

Tällä erää käsillä on englantilaisen Henry Purcellin, saarivaltion barokin mestarin, teos Dido ja Aeneas. Oopperan tarina, libretto, on Vergiliuksen Aeneiista, roomalaisten kansalliseepoksesta, sen neljännestä luvusta. Tarinan takana on tunnetusti kreikkalaisten (Homeroksen?) teospari Odysseia ja Ilias.

Karthagossa ruhtinatar Dido saa ”vieraakseen” troijalaisen sankarin tai pakolaisen, Aeneaan. Myrsky on ajanut joukon Sisilian rannikolta etelään, kohti Karthagoa. Vastaanotto on ystävällinen. Ajan myötä Dido ja Aeneas rakastuvat toisiinsa tulisesti, mutta rakkaus kärsii haaksirikon.

Ooppera Articon toteuttamassa esityksessä tapahtumat on siirretty Länsi-Afrikan rannikolle, jonka atmosfääri on inspiroinut Laura Pyrröä Villa Karon stipendiaattina. Harppaus Karthagosta Länsi-Afrikan rannikolle on korosteinen viittaus maanosan osuudesta tarinan alkuperäisessä kulussa. Siitä jälkenä esityksessä on myös beniniläissyntyisen tanssitaiteilijan Dominique Sassoun osuus.

Käsinkosketeltava tunnelma

Articon esityksessä näyttämö on Pyrrölle ominaiseen tapaan intiimi. Yleisö ja esittäjät ovat liki toisiaan, tunnelma tiheä ja lähes käsinkosketeltava.

Esityksessä on kolme näytöstä. Edetään kohti kliimaksia, tuhon portaikkoa. Didon ja Aeneaan onnen tielle on kasattu esteitä, jotka monien antiikin käytäntöjen lailla johdattelevat tarinaa kohti tarkasti keskitettyä ratkaisua.

OOPPERA
Ooppera Artico
Koko-teatteri
Henry Purcell, Dido ja Aeneas
Libretto Nahum Tate
Musiikinjohto Matias Häkkinen – Ohjaus Anselmi Hirvonen – Valaistus Anna Rouhu
Rooleissa Laura Pyrrö, Matias Haakana, Ulla Paakkunainen, Mari Hautaniemi, Marion Melnik, Mette Heikkilä, Olli Tuovinen, Dominique Sossou
Orkesteri: Ensemble Nylandian kvartetti – Kuoro: Kaari-Ensemblen kvartetti

Oopperassa vallitsee kiihkeän rakastumisen, kaihon ja ikävän, lopulta petoksen ilmapiiri. Kohtausten lyhykäisiksi katkottu jaksotus rytmittää kulkua. Muotopuhtaus on lähellä vanhoista kaavoista kertovaa näyttämöihannetta. Kuvaelmamainen rakenne on johdonmukainen ja ehjä, joskaan ei anna liiemmin tilaa ihmisen sisäisille mielenliikkeille, saati mutkikkaammille sosiaalisille kohtaamisille.

Anselmi Hirvosen ohjauksessa noudatetaan kaukaista tyyliajatusta, antiikin (Vergilius) ja barokin (Purcell) lähtökohtiin istuvaa näyttämö- ja teosajattelua. Elekieli on niukkaa ja selkeää, aika lailla ennalta arvattavaa.

Sisäisen kokemuksen nykyaikainen käsittely on sille jokseenkin vierasta. Mutta vaikka tarina etenee varsin vahvasti kaavoja seuraten, pääsevät esitysajankohdan viittaukselliset piirteet kuitenkin ryydittämään hienovaraisesti etäisen lähtökohdan makusuuntauksia.

Tyylivalintaa voisi kutsua vahvaksi tyylittelyksi.

Pyrrön sopraanossa uutta sävykkyyttä

Laura Pyrrön (Dido) sopraanossa on uudenlaista väriä ja soinnikkuutta. Ääni liikkuu kiinteänä, mutta kiristämättä, instrumentti on laulajan hallinnassa erinomaisesti.

Olli Tuovisen (Merimies) baritoni on uljaan lujatekoinen ja sävykkäästi soiva. Tuovinen on tahtoesiintyjä, joka uppoutuu rooliinsa oivan ammattilaisen otteella. Sopraanot Marion Melnik ja Ulla Paakkunainen tuovat näyttämölle niin elävän esittämisen kuin korkean laulutaidon osaamista.

Matias Haakana Aeneaan osassa elää ristiriitaisen kohtalonsa kourissa, koettelevaan rooliinsa liki ylieläytyen. Tenori kajahtaa näyttävän tasasointisena.

Mari Hautaniemen mezzosopraanossa on lahjakkuusreserviä riittämiin, luontevasti eläytyvä roolityö laulun lailla lahja sekin.

Mette Heikkilän näyttämötyö sujuu kuin nautiskellen, antautuva ote on myötäsyntyistä. Monipuolinen korkea sopraano taipuu kuin itsestään mitä moninaisimpien vaatimusten mukaan, ääni kestää ja soi hyvin.

Esityksen valaistuksen suunnitellut Anna Rouhu on näkemyksellinen valotaiteilija. Pienehkön näyttämön kannalta on viisasta vältellä ylen räikeitä tehoja. Kävi selväksi, että tyylikkyys on paljon muutakin kuin pelkkiä nykyaikaisia häikäiseviä ja räimiviä tehokeinoja.

Pieni kuororyhmä Kaari-Ensemble laulaa riittävän persoonallisesti, riittävän hillitysti. Eri äänet soivat hyvin yhteen, mutta laulu sallii persoonallisten sävyjen siellä täällä soinnahtaa sävykkäästi esiin yhteissoinnin keskeltä.

Muusikkoaarteiston runsaudensarvesta

Matias Häkkisen luotsaama Ensemble Nylandia on moneen kurkottava ja moneen sopiva muusikkojoukko – yhtye – orkesteri. Häkkisen musikaalisuus kuuluu esityksiä monin tavoin rikastavana.

Hallittu ja hillitty johtamistapa ja musiikillinen näkemys on entisestään vahvistunut. Sallivuus ei vie tippaakaan pois, vaan on rikas lisä. Ensemble Nylandian kvartetti soittaa tyylipuhtaasti ja viimeistellyn taitavasti. Ylen taidokkaita muusikoita.

Kaunista sydänmusiikkia, eheä pienoisoopperoiden klassikko!

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE