Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pihlajalinna vaihtuu Mehiläiseen Tampereella

Mehiläinen vastaa elokuun alusta aikaisempaa enemmän tamperelaisten terveydestä.

Tampereen kaupugin tiedotteen mukaan “ostopalveluterveysasemien tuottaja vaihtuu 1.8.2018 alkaen. Samalla terveysasemien vastuualueet muuttuvat. Uusi palveluntuottaja on Mehiläinen Terveyspalvelut Oy. Uudet toimipisteet ovat Mehiläinen Oma Lääkärisi Hervanta Kauppakeskus Duossa osoitteessa Pietilänkatu 2 sekä Mehiläinen Oma Lääkärisi keskusta Finlaysonin alueella osoitteessa Itäinenkatu 3”.

“Aiemmin ostopalveluterveysasemien tuottajana toimi Pihlajalinna Oy Omapihlaja Hervannan ja Omapihlaja Kehräsaaren toimipisteissä. Toiminta näillä kahdella terveysasemalla päättyi 10.7.2018.”

Mehiläisen vastuulle siirtyvät alueet ja väestö eivät ole samat kuin aiemmin Pihlajalinnan vastuulla olleet. Terveyspalveluiden tuottajan vaihtuminen koskee 15 200 keskustassa ja 10 000 Hervannassa sekä Vuoreksessa asuvaa, 4 000 Omapihlajan palveluntuottajakseen valinnutta sekä Kalkussa, Epilässä ja Pohtolassa asuvia, jotka ovat asioineet Kehräsaaressa.

Tiedotteen mukaan keskustan asukkaat siirtyvät 1.8. automaattisesti Mehiläinen Oma Lääkärisi keskustan asiakkaiksi ja Hervannassa ja Vuoreksessa asuvat Mehiläinen Oma Lääkärisi Hervannan asiakkaiksi. Nämä terveysasemat aloittavat toimintansa uusissa tiloissa uuden henkilökunnan voimin.

– Valinnanvapauttaan käyttäneet asiakkaat, jotka ovat valinneet palveluntuottajakseen Omapihlajan terveysaseman, palautuvat osoitteensa mukaisen terveysaseman asiakkaiksi. Halutessaan he voivat tehdä uuden valinnan ja valita uudeksi palveluntuottajakseen minkä tahansa Tampereen kaupungin terveysaseman tai 1.8. lähtien Mehiläisen Oma Lääkärisi terveysaseman keskustassa tai Hervannassa. Valinnan voi tehdä joko asioimalla tai soittamalla kyseiselle terveysasemalle tai soittamalla terveyspalveluiden neuvontaan.

– Kalkunvuoressa, Epilässä ja Pohtolassa Pihlajalinnan vastuulla olleet alueet muuttuvat seuraavasti: Kalkunvuoren asukkaat siirtyvät Oma Lääkärisi Tesoman asiakkaiksi, Epilän alueen asukkaat Tipotien terveysasemalle ja Pohtolan alueen asukkaat Lielahden terveysasemalle. Tämä muutos koskee yhteensä 1500 asukasta. Näiden alueiden kotitalouksiin lähetetään postitse tiedote ennen elokuun alkua, tiedotteessa todetaan.

Asuinalueittain kohdistetut asiakastiedotteet löytyvät kaupungin verkkosivuilta osoitteesta: www.tampere.fi/terveysasemamuutokset.

Verkkopalvelu ja neuvonta ohjaavat

Tiedotteessa todetaan, että jokaisella tamperelaisella on osoitteen mukaan määräytyvä terveysasema. Jos olet epätietoinen oman asuinalueesi terveysasemasta, yhteystiedot löytyvät kaupungin verkkosivuilla olevan terveysasemahaun avulla. Myös terveyspalveluiden neuvonnassa osataan ohjeistaa asiakkaat oikean terveysaseman palveluihin.

Mehiläinen Oma Lääkärisi Hervannan puhelinnumero on 040 671 0004 ja keskustan 040 571 4222. Puhelimissa on 1.8. asti vastaajapalvelu, joka ohjeistaa kiireellisissä asioissa ottamaan yhteyttä Tampereen kaupungin terveyspalveluiden neuvontaan puh. 03 10023. Elokuun alusta lähtien Mehiläinen Oma Lääkärisi keskustan ja Hervannan asiakkaat voivat varata aikoja suoraan näiltä terveysasemilta.

Apulaisylilääkäri Jukka Karjalainen Tampereen kaupungilta sanoo, että toiminnan alkaessa uusilla ostopalveluterveysasemilla elokuun alussa on odotettavissa ruuhkaa, joten toiveena on, että ensimmäisinä päivinä yhteyttä asemille otettaisiin vain kiireellisissä asioissa.

Lisätiedot aukioloajoista sekä tarkempaa ohjeistusta julkaistaan ennen toiminnan alkamista sekä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa tampere.fi että Mehiläisen sivuilla tampere.omalaakarisi.fi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE