Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Piia Viitanen ei usko silmiään: Hallitukselta jo toinen budjettiriihi, eikä yhtään käytännön työllisyystointa

Piia Viitanen (sd.) pitää uskomattomana, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus pui jo toisen budjettiriihen ilman ainuttakaan työllisyystoimea.

SDP:n valtiovarainvaliokunnan vastaava, kansanedustaja Pia Viitanen arvostelee Sipilän hallitusta sulle mulle -politiikasta. Budjettiriihi oli malliesimerkki siitä, että hallituksen sanat ja teot eivät kohtaa. Viitasen mukaan hallitus kasvattaa tuloeroja keventämällä miljoonaperintöjen verotusta ja tekemällä uusia verovähennyksiä vain osalle. Suurituloiset hyötyvät enemmän kuin pieni- ja keskituloiset.

– Ennen budjettiriihtä annettiin ymmärtää, että nyt lopetetaan sulle mulle -politiikka ja panostetaan työllisyyteen. Kävikin toisinpäin: Hallitus teki sulle mulle -politiikkaa eikä tehnyt mitään työllisyystoimia. Siitä huolimatta hallituspuolueet esiintyivät voittajina. Sipilältä, Soinilta ja Orpolta unohtui, että harva suomalainen tuntee itsensä voittajaksi.

Viitanen arvostelee hallitusta velkaantumisen jatkamisesta.

– Sipilän johdolla hallitus pelottelee velkaantumisella. Siitä huolimatta Sipilän hallitus ottaa velkaa entistä enemmän. Sanat ja teot ovat täydellisessä ristiriidassa.

Viitanen pitää uskomattomana, että hallitus on käynyt läpi jo kaksi budjettiriihtä ilman yhtäkään käytännön työllisyystoimea, vaikka työttömyysluvut ovat korkealla ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut huolestuttavasti.

– Näin ei voi enää jatkua. Hallituksen tärkein tehtävä olisi hoitaa työllisyyttä, mutta tekoja odotetaan. Kello käy, mutta tuloksia ei näy.

– Hallituksen yhtälö, jossa työllisyystoimia ei esitetä, sosiaaliturvaa leikataan, veronkevennykset suosivat suurituloisia ja velkaantuminen jatkuu, on täysin kestämätön. Hallituksen valintojen seurauksena sen velka- ja työllisyystavoitteet karkaavat kauas, eivätkä toteudu.

Lisää aiheesta

– Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen kutsui budjettiriihtä Pyrrhoksen voitoksi (Talouselämä 3.9.). Pyrrhoksen kerrotaan todenneen, että “yksikin tälläinen voitto vielä, niin olemme hukassa”. Vartiainen on oikeassa, mutta tässä tapauksessa voisi sanoa täydennyksen: Suomi ja suomalaiset eivät kestä montaa tällaista “voittoa”.

– Hallituksen sulle mulle -politiikka ja kaverikapitalismi eivät paranna työllisyyttä eivätkä lopeta velkaantumista. Kuten pääministeri Sipilä sanoi televisiossa: Näin ei voi jatkua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE