Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Piikkiöön kesänuokkari työväenyhdistyksen tuella

Kaarinalainen Piikkiön Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys haluaa osaltaan vähentää nuorison syrjäytymistä ja järjestää yhteistyössä Kaarinan kaupungin nuorisopalvelujen kanssa jokaiselle nuorelle avoimen Pop up -kesänuokkarin.

Yhdistys on palkannut nuorille tutun nuoriso-ohjaajan 20.6 – 28.7. 2017 väliseksi ajaksi.

Nuoriso-ohjaalla on tilava 9 hengen auto käytettävissä ja hän etsii aktiivisesti nuoria, kuljettaa osan ja ohjaa omilla kulkuneuvoilla liikkuvat paikalle, jonne voi kokoontua ja jossa voi toimia.

Suunniteltuja paikkoja ovat ainakin Harvaluodon rata ja urheilukentät sekä nuorisotalo Pontela. Nuoret itse päättävät paikan.

Ohjaajan autossa kulkee erilaisia harrastusvälineitä, jotka ovat nuorten käytettävissä. Tiedotus toiminnasta ja aikatauluista tapahtuu nuorten käyttämiä kanavia pitkin.

“Kaupunki on jo useana kesänä sulkenut Piikkiön nuorisotalon toiminnan, joten päätimme toimia.”

Yhdistyksen mielestä tällaisen toiminnan järjestäminen kuuluisi kaupungille.

– Kaupunki on jo useana kesänä sulkenut Piikkiön nuorisotalon toiminnan, joten päätimme toimia, yhdistyksen toimijat kertovat.

Piikkiössä käytiin myös viime kesänä aktiivista keskustelua vanhempien keskuudessa, koska nuorilla ei ollut kesällä avoimia nuorisotiloja. Vain osalla nuorista on kesätyöpaikka ja vain osalla nuorista on mahdollisuus tai halu mennä perheen kesämökille.

– Päätöksen toiminnasta teimme jo ennen kuntavaaleja, mutta emme halunneet julkaista sitä ennen vaaleja, jotta toimintaa ei leimattaisi vaaleihin tai kunnallispolitiikkaan liittyväksi. Toiminta on kaikille nuorille avoin, eikä edellytä minkäänlaista vastavuoroisuutta, yhdistyksestä kerrotaan.

Yhdistys maksaa nuoriso-ohjaajan palkan, auton kulut, vakuutukset, nuorille tarjottavat jäätelöt, mehut, limsat ja grillattavat sekä niiden harrastusvälineiden vuokrat, jotka eivät tule kaupungilta. Nuoriso-ohjaajan esimiehinä toimivat yhdistyksen varapuheenjohtaja Niina Alho ja yhdistyksen rahastonhoitaja Erkki Kulju.

Pop up -kesänuokkari aloitti toimintansa tiistaina 20.6. Avajaisia vietettiin nuorisotalo Pontelassa grillauksen merkeissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE