Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Piina ei hellitä: nyt kokoomuslaiset haukkuvat hallituksen

Kokoomuksen kansaedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Sari Sarkomaa, Sari Raassina ja Sanna Lauslahti arvostelevat hallituksen taloustalkoita erityisesti tehtyjen päätösten kokonaisvaikutuksesta pienten lasten äitien työllisyyteen.

Edustajat varoittavat pienten lasten äitien syöksykierteestä kotiin ja syrjäyttämisestä pois työelämästä.

Edustajat nostavat erityisesti esille varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon kohdistuneet määrärahaleikkaukset. Jo päätetyt leikkaukset tarkoittavat osassa kuntia ryhmäkoon kasvamista ja subjektiivisen päivähoidon rajoittamista.

Erityistä huolta he kantavat eduskunnassa käsittelyssä olevasta varhaiskasvatuksen maksulaista, ja sen seurauksista naisten työssäkäyntiin. Siinä esitetään, että varhaiskasvatuksen maksut nousevat enimmäismaksuluokassa jopa 22 prosenttia. Samaan aikaan kotihoidon tuki on jäänyt koskemattomaksi.

Edustajat ovat huolissaan äideistä, joiden palkka menisi suurelta osin päivähoitomaksuihin. Tämä koskee erityisesti keskituloisia perheitä, jotka ovat ylimmässä maksuluokassa.

– Jos varhaiskasvatuksen laatuun kohdistuvien riskien ohella varhaiskasvatusmaksuja korotetaan tuntuvasti, riski äitien kotihoidon tuen käytön pitenemiseen kasvaa. Näin perhe voi olla tilanteessa, jossa äidin työhön meno ei ole taloudellisista syistä mielekästä. Nykyistä maksujärjestelmää on arvosteltu juuri siitä, että se ei kannusta äitejä työntekoon, kun jo melko pienillä tuloilla joutuu maksamaan ylintä perittävää maksua.

Kokoomusedustajat näkevät eduskunnan käsittelyssä olevan varhaiskasvatuksen maksukorotuksen olevan ristiriidassa hallituksen tavoitteelle lisätä työllisyyttä. He vaativat, että hallitus miettii esityksiään uudelleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE