Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pirkanmaalaisedustajat tyrmistyivät: “Todella kova isku”

Microsoftin irtisanomiset iskevät rajusti Tampereella.

SDP:n pirkanmaalaiset kansanedustajat Sanna Marin ja Ilmari Nurminen toivovat valtiolta nopeita toimia Microsoftin irtisanottujen työllistymisen helpottamiseksi. Microsoft ilmoitti tänään lopettavansa toimintansa Tampereella.

– Microsoft Mobilen toiminnan loppuminen Tampereella on todella kova isku niin yhtiön työntekijöille kuin Tampereen kaupungille, he muistuttavat.

Nurminen ja Marin pitävät selvänä, että kaupunki tarvitsee valtion tukea muutoksen keskellä. He odottavat pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) selkeitä toimia

– Niillä pitää edesautettaa työnsä menettävien ihmisten uudelleen työllistymistä ja tukea Tampereen kaupunkia vaikeassa tilanteessa, kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin korostaa.

Tampereen työttömyystilanne on jo nyt suurten kaupunkien pahimpia.

Kansanedustajat muistuttavat, että Tampereen työttömyystilanne on jo nyt suurten kaupunkien pahimpia. Tampereen työttömyysaste on jo pitkään ollut 18 prosentin tuntumassa ja Pirkanmaalla se oli huhtikuussa 15 prosenttia.

Nurmisen mielestä nyt tarvitaan Microsoftin, valtion ja Tampereen seudun yhteisiä toimia vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Hän muistuttaa, että Tampereen seudulla on paljon ict-osaamista, yritystoimintaa ja myös mahdollisuuksia uudelleen työllistymiseen.

Lisää aiheesta

– Valtion on nyt tuettava Tamperetta samoin kuin se on tukenut myös muita paikkakuntia vastaavassa tilanteessa, kansanedustaja Ilmari Nurminen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE