Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pirkanmaalla on Suomen tyytyväisimmät asukkaat – Lempäälä ja Tampere kyselyn kärjessä

Tuoreen selvityksen mukaan Lempäälän asukkaat ovat tyytyväisimpiä kotikuntaansa. Kuopion kupeessa sijaitseva Siilinjärvi säilytti kakkossijansa ja Turun naapurikunta Kaarina sijoittui kolmanneksi.

– Kuntarating 2015 -tutkimuksen mukaan asukkaat ovat tyytyväisimpiä kunnissa, jotka sijaitsevat kehittyvien kaupunkien ja hyvien palvelujen läheisyydessä, kertoo tutkimuksen tehneen Epsi Ratingin Suomen toimitusjohtaja Tarja Ilvonen tiedotteessa.

– Näistä kunnista löytyy palvelujen lisäksi myös suomalaisten arvostamaa omaa rauhaa ja luontoa. Tyytymättömimpiä ollaan kunnissa, jotka ovat läpikäyneet kuntaliitoksia, joutuneet rakennemuutoskunniksi tai tekemään taloudellisen tilanteen takia muita merkittäviä säästöjä, hän selvittää.

Suurten kaupunkien ykkössijaa tyytyväisyyskyselyssä pitää aiempaan tapaan Tampere. Suurista kaupungeista kärkikolmikkoon seuraavaksi ylsivät Helsinki ja Espoo.

Tutkimukseen haastateltiin yli 6500 henkeä. Tutkimustuloksissa mukana ovat kunnat, joista on saatu vähintään 25 vastausta. Kehyskunnista edellisvuonna ykkössijan saanut Pirkkala jäi tänä vuonna ilman virallista tulosta vähäisen haastattelumäärän takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE