Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pirkanmaan ja Tampereen vaalitulokset seurasivat koko maan tuloksia

Eero Heinäluoma oli ääniharava myös Pirkanmaalla.

Niin koko maassa kuin Pirkanmaalla ja Tampereellakin viime europarlamenttivaaleihin verrattuna äänimääräänsä lisäsivät SDP (koko maa 2,3 %, Pirkanmaa 2,8 %, Tampere 2,0 %), Vihreät (6,7 %, 5,8 %, 7,0 %) ja Perussuomalaiset ( 1,0 %, 1,1 %, – 0,1 %). Kuitenkin niin, että Tampereella Perussuomalaiset menettivät hieman ääniään ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue lisäsi niitä niin Pirkanmaalla kuin Tampereellakin – 0,3 prosenttia.

Koko maassa Keskusta menetti ääniä viime vaaleista 6,1 %, Pirkanmaalla 5,4 % ja Tampereella 4,5 % ollen näin vaalien suurin häviäjä äänimäärällä mitattuna. Kokoomuksen kannatus ylsi ainoana puolueena koko maassa, Pirkanmaalla ja Tampereella yli 20 prosentin, mutta kaikilla alueilla se menetti ääniään viime vaaleihin verrattuna 1,8 prosentista 2,3 prosenttiin. SDP:n kannatus liikkui 14,6 ja 16 prosentin välillä. Koko maan äänestysprosentti nousi 43,1 prosenttiin.

Valtakunnalliset ääniharavat kahmivat eniten ääniä myös Pirkanmaalla. Maakunnassa eniten ääniä keräsi Eero Heinäluoma (sd.) – 14 311. Ville Niinistölle (vihr.) ääniä kertyi 10 241. Ainoa “paikallinen” ehdokas, joka pystyi kilpailemaan Pirkanmaalla valtakunnallisten ääniharavoiden kanssa oli Kokoomuksen Kimmo Sasi, joka keräsi kotikonnuiltaan 9 166 ääntä.

Äärioikeiston “hyökkäys” torjuttiin

Pirkanmaan sosialidemokraattien eurovaaliehdokkaan Kaisa Pennyn mielestä vaalituloksen hyvä puoli koko Eurooppaa ajatellen oli siinä, että oikeistopopulistit ja äärioikeisto yleensäkin eivät menestyneet vaaleissa niin hyvin kuin alkuaan ennakoitiin.

– Näiden ryhmien nousu monissa maissa näyttääkin pysähtyneen, Penny arvioi.

Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtajana työskentelevä Penny arvelee, että tarvittaessa EU-parlamenttiin saadaan toimiva enemmistö keskustaoikeistolaisen EPP:n, sosialisteja ja demokraatteja edustavan S&D -ryhmän sekä liberaalien kanssa. Eli niiden ryhmien kanssa, jotka haluavat rakentaa eivätkä hajoittaa EU:ta. Toimintakykyistä ja vahvaa Eurooppaa tarvitaan, koska monet ihmiskunnan ongelmat ovat sellaisia, ettei niitä kansallisesti kyetä hoitamaan.

Vihreiden ryhmän sisäisen hajanaisuuden vuoksi, sen kanssa tehtävä yhteistyö ei tule olemaan Pennyn mukaan helppoa. Europan epäyhtenäisillä vihreillä ei ole niin selkeitä pelisääntöjä ja kiinteää yhteisymmärrystä eri asioista kuin kotoisilla vihreillämme.

Pennyn mukaan demareille on vaalituloksen jälkeen mietinnän paikka.

– Olemme pitäneet itseämme aina kansainvälisenä puolueena. Silti Kokoomus ja Vihreät menestyivät meitä paremmin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE