Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pirkanmaan kansanedustajat tukevat Tampereen Työväen Teatteria – sen tulevaisuutta

TTT on kävijämäärällä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin. Katsojista 40 prosenttia tulee Pirkanmaan ulkopuolelta.

Pirkanmaan kansanedustajat edellyttävät, että 116-vuotiasta Tampereen Työväen Teatteria kohdellaan mahdollisessa valtionosuusuudistuksessa kansallisnäyttämönä siten, että sen nykyiset toimintaedellytykset turvataan.

Tampereen Työväen Teatterilla on ollut ainoa kansallisnäyttämön asema Helsingin ulkopuolella. Tämä asema on perua 1970-luvun alkupuolella istuneen teatterikomitean työstä. Vuoden 1993 valtionosuuslaissa TTT sai korotetun valtiontuen perustuen sen erityiseen merkitykseen suomalaisessa teatteritaiteessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama esittävien taiteiden valtionosuustyöryhmä esitti 17. tammikuuta ministeri Sampo Terholle TTT:n rahoitukseen noin kahden miljoonan euron leikkausta. Käytännössä leikkaus olisi kerrannaisvaikutuksineen jopa kolme miljoonaa, mikä miltei puolittaisi teatterin toiminnot ja johtaisi mittaviin irtisanomisiin. Teatterin suuri näyttämö jouduttaisiin todennäköisesti sulkemaan.
­

– Tampereen Työväen Teatteri on Pirkanmaan suurin kulttuurilaitos. Teatteri on kävijämäärällä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin, ja katsojista tulee 40 prosenttia Pirkanmaan ulkopuolelta. Teatterilla oli vuonna 2016-2017 reilut 140 000 katsojaa. Teatterilla on laaja yhteistyöverkosto, ja se on huomattava työllistäjä. Vuonna 2016 teatteria tehtiin lähes 400 työsuhteen voimin. Vakinaista henkilöstöä teatterissa on 122, kansanedustajat toteavat asiasta antamassaan kannanotossa.

TTT:n saama tuki lippua kohden pienin

Kansanedustajat muistuttavat, että valtion rahoitusosuus teatterilippua kohden on TTT:ssä selvästi muita saman statuksen omaavia teattereita ja oopperoita pienempi: TTT 54 euroa/lippu, Suomen Kansallisteatteri 70 euroa/lippu, Svenska Teatern 122 euroa/lippu ja Suomen Kansallisooppera 183 euroa/lippu.

– Esitys on kohtuuton TTT:tä, Tamperetta, Pirkanmaata sekä TTT:n laajalla vaikutusalueella asuvia kansalaisia kohtaan. Se keskittäisi rahoitusta entisestään pääkaupunkiseudulle. Ehdotuksen seurauksena kaikki kansallisnäyttämöt sijaitsisivat Helsingin ydinkeskustassa.

– Esitys tarkoittaisi huomattavaa aluepoliittista siirtoa pääkaupunkiseudulle. Teattereiden valtion rahoituksesta menisi peräti 61 prosenttia pääkaupunkiseudulle, vaikka sen väestöosuus on vain noin 20 prosenttia, kansanedustajat toteavat.

Pirkanmaan parlamentaarikkojen puheenjohtajana toimii kansanedustaja Pia Viitanen (sd.).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE