Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pirkko Työläjärvi oli Suomen ensimmäinen nainen kauppa- ja teollisuusministerinä – Uutuuskirja: Kekkonen kysyi jopa pääministeriehdokkaaksi

Pirkko Työläjärvi eduskunnassa 1980-luvun alkupuolella.

SDP:n entisestä kansanedustajasta ja moninkertaisesta ministeristä Pirkko Työläjärvestä on ilmestynyt omaelämäkerta Moninaista – Menneitä muistellen, tulevasta haaveillen jossa Työläjärvi käy läpi matkaansa työväenluokkaisen yksinhuoltajaäidin tyttärestä ja sotalapsesta valtakunnan politiikan huipulle.

Demokraatti

Demokraatti

Työläjärvi oli vuosina 1972–1985 SDP:n kansanedustaja ja moninkertainen ministeri. Kauppa- ja teollisuusministerinä Työläjärvi oli ensimmäinen nainen.

”Kun ajatteli heti alusta alkaen, että minua ei erota joukosta sukupuoleni, vaan mielipiteeni ja käsitykseni asioista, niin pärjäsi ihan kivasti niin miesten kuin naistenkin kanssa”, Työläjärvi sanoo nyt.

Kustantajan tiedotteessa muistutetaan, että vuonna 1979 Urho Kekkonen kysyi Työläjärveä jopa pääministeriehdokkaaksi. Työläjärvi kieltäytyi, sillä ei kokenut olevansa tehtävään valmis. Toista kertaa Kekkonen ei kysynyt.

Työläjärven elämäntyötä on ohjannut vankka usko demokratiaan, mikä tarkoittaa muutakin kuin kokoustamista.

”Kaikkein tärkeintä minulle on ollut vuorovaikutus eri puolilla yhteiskuntaa olevien ihmisten kesken, vuorineuvoksesta putkiasentajaan ja metsätyömieheen. Sen varassa jaksoi.”

Työläjärvi on 80-vuotias.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE