Lehti ilmoittaa olevansa ”riippumaton liberaali”. Se kuuluu Bonnier-konserniin, kuten myös päivälehti Dagens Nyheter ja talouslehti Dagens Industri. Lehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja kuului Bonnier-sukuun. Expressenin kilpailija ja levikiltään sitä suurempi on Aftonbladet, aikaisemmin ay-liikkeen omistama lehti. Nykyään norjalaiseen Schibstedt-konserniin kuuluva Aftonbladet sanoo silti olevansa yhä ”riippumaton sosialidemokraattinen”.

Vierailu Expressenissä liittyi silloisten päätoimittaja-kollegojen kanssa tehtyyn Ruotsin reissuun, jonka aiheena olivat tietysti vuoden 2014 Ruotsin vaalit. Äärioikeistolainen ruotsidemokraatit oli noussut valtiopäiville edellisissä vaaleissa ja oli jo silloin vaalikeskustelun ytimessä.

Expressen edusti ruotsidemokraattien suhteen tiukinta mahdollista linjaa. Silloisen päätoimittajansa mukaan lehti oli aikanaan (vuonna 1944) perustettu vastustamaan natsismia ja fasisimia. Ruotsidemokraatit piti eristää mahdollisimman täydellisesti. Ruotsidemokraattien vastustamisessa Expressen oli saavuttanut myös jonkinlaista menestystä.

LÖYSIN netistä poliittiselle eristämiselle hienon kansainvälisen termin: cordon sanitaire. Myös Ruotsin puolueet vasemmalta oikealle ilmoittivat eristävänsä ruotsidemokraatit. Aluksi tämä onnistuikin. Kun sosialidemokraatit vuoden 2014 vaalien jälkeen nousivat pääministeripuolueeksi he sopivat porvarikoalition kanssa, että venettä ei ruotsidemokraateilla keikuteta.

Sosialidemokraattien syrjäyttäminen ruotsidemokraattien avulla kävi pian liian houkuttelevaksi. Kun pitkäaikainen moderaattipääministeri Fredrik Reinfeldt oli hävinnyt 2014 vaalit, puolueen puheenjohtajaksi tuli Anna Kinberg Batra, jonka kausi oppositiojohtajana jäi pariin vuoteen. Kinberg Batra joutui eroamaan muun muassa siksi, että vihjaisi mahdollisesta yhteistyöstä ruotsidemokraattien kanssa.

Vuoden 2018 vaaleihin Ruotsin maltillinen kokoomus lähti nykyisen puheenjohtajansa Ulf Kristerssonin johdolla. Tulos oli surkea: puolue jäi alle 20 prosentin.

NYT Ruotsin poliittiset mannerlaatat lähtivät liikkeelle. Sosialidemokraatit muodostivat jälleen hallituksen yhdessä vihreiden kanssa. Keskusta ja liberaalit irtosivat porvarien allianssista ja niistä tuli punavihreän koalition tukipuolueita. Niin sanotun ”tammikuun sopimuksen” mukaan vasemmistoliitto ei kuitenkaan saanut kuulua koalitioon.

Kokoomuksen Kristersson ilmoitti jo vuonna 2019 olevansa valmis keskustelemaan ruotsidemokraattien kanssa. Vaalikauden loppupuolella liberaalit irtosivat punavihreistä ja vasemmisto halusi nostaa profiiliaan ja kaatoi hallituksen. Magdalena Andersson muodosti lopulta kymmenen kuukautta ennen vaaleja sosialidemokraattisen hallituksen, joka hallitsi porvarien äänestämällä budjetilla.

Ulf Kristerssonin taktikointi onnistui syyskuun 2022 vaaleissa kaikilta muilta osin hyvin paitsi, että hänen oma puolueensa hävisi vaalit, nyt toisen kerran peräkkäin. Ruotsidemokraateista tuli Kristerssonille todellinen takapiru, sanan konkreettisessa merkityksessä. Vanhat sananlaskut ovat tässä kohtaa yllättävän tosia: pirulle annetut pikkusormet saattavat haukata Kristerssonilta kädet.

Näyttää selvältä, että vaalitappion kärsinyt ja tuloksissa kolmanneksi jäänyt kokoomuspuolue onkin voittaja ja muodostaa hallituksen, kenties yhdessä porvarillisten pikkupuolueiden kanssa ja varsinkin ruotsidemokraattien tuella.

RUOTSIDEMOKRAATTIEN sisarpuolue Suomessa on perussuomalaiset. Puolueiden erona on ainakin se, että ruotsidemokraateilla on aidosti fasistisia ja rasistisia juuria. Persujen juuret ovat vennamolaisessa populismissa.

Pakkaa sotkee vielä se, että puolueet kuuluvat eurooppalaisessa viitekehyksessä eli europarlamentissa eri ryhmiin. Ruotsidemokraatit kuuluvat brittikonservatiivien aikanaan perustamaan konservatiivien ja reformistien ryhmään, jonka ytimenä nykyään on Puolan Laki ja oikeus -valtapuolue. Persut kuuluvat Identitetti ja demokratia -ryhmään. Siellä majailevat Euroopan nykyisen laitaoikeiston pimeimmät voimat.

Tätä kirjoitettaessa Ruotsin hallitusneuvottelut olivat meneillään. Yksi paketin tärkeä osa oli ainakin viime perjantaina valtiopäivien puhemiehen vaali. Liberaaleilla oli vaikeuksia hyväksyä ruotsidemokraattia puhemiehen paikalle. Demarien Magdalena Andersson pisti lusikkansa soppaan ja antoi ymmärtää, että demarit saattaisivat tietyillä ehdoilla jättää vastustamatta moderaattien puhemiesehdokasta, jos he sellaisen asettavat. Tämä oli tietysti taktinen veto.

Historiallista sen sijaan on se, että Andersson totesi Kristerssonille yhteistyön oven olevan auki, mikäli kimppa ruotsidemokraattien kanssa ei sittenkään miellytä. Ehkä joskus tulevaisuudessa Ruotsissa todella nähdään häivähdys sinipunaa?

BLOKKIPOLITIIKALLA on puolensa ja myös huonot puolet. Suomessa olemme olleet pragmaattisempia. Itse olen tosin suhtautunut jonkun verran kriittisesti nykyiseen käytäntöön, jossa eduskuntavaaleista on väkisin tehty myös pääministerivaalit. Politiikka on henkilöity äänestäjien mielenkiinnon lisäämiseksi. Suurimman puolueen johtajasta leivotaan yleensä pääministeri vaalien muusta tuloksesta riippumatta.

Suomen eduskuntavaalit pidetään keväällä. Juuri nyt ajattelen, että sosialidemokraattien kannattaisi pyrkiä vaalien jälkeen hallitukseen, vaikka ykköspaikkaa ei tulisikaan. Ei tietenkään ehdoitta. Kuluvan vaalikauden saavutukset on syytä varmistaa. Maailman tila huomioon ottaen lista on yllättävän pitkä: vaikkapa sote-uudistus, ilmastotavoitteet, oppivelvollisuus, uusi työnhakumalli ja vanhusten hoivamitoitus tulevat aluksi mieleen.

Kirjoitus on julkaistu ensin Wanhojen toverien sivuilla.