Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Pitääkö arvio viimein paikkansa? – Metrolla Espooseen syyskuussa

Länsimetron liikenne ei pääse aloittamaan vielä syysliikenteen alkuun mennessä. Syysliikenne alkaa elokuun puolivälissä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin sanomat.

Länsimetro oy:n hallitus arvioi tiedoitteessaan, että metroliikenne voi alkaa syyskuussa 2017. Aikaisemmat yhtiön arviot aikataulusta eivät ole pitäneet.

– Länsimetro on valmis liikenteelle heti kun viimeinenkin hyväksyntä on saatu. Arvioni mukaan metroliikenne voi alkaa syyskuussa 2017, rakentamisesta vastaavan Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi kertoo yhtiön verkkosivuilla.

Metron liikennöinnistä vastaava HKL on talven ja kevään aikana ajanut koeajoja länsimetron osuudella.

– Länsimetron koeajot ovat onnistuneet ja niiden avulla on voitu varmistaa metron toimintakyky myös hyvin monenlaisissa poikkeustilanteissa. Metro on matkustajille avautuessaan luotettava ja turvallinen, HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski toteaa.

Viranomaistarkastusten jälkeen Länsimetro, HKL ja HSL päättävät metro- ja liityntäliikenteen lopullisen käynnistymispäivän. Liityntäbussiliikenteeseen ei kuitenkaan siirrytä vielä syysliikenteen alkaessa 14.8.2017, vaan Etelä-Espoon ja Lauttasaaren bussit kulkevat nykyisen linjaston mukaan.

– Tässä lähtökohtanamme on, että matkustajien liikkuminen Etelä-Espoossa ja Lauttasaaressa turvataan kaikissa tilanteissa. Lisäksi bussiliikennöitsijät tarvitsevat vähintään kaksi kuukautta aikaa liikenteen tuotannon ja työvuorojen suunnitteluun, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi kertoo.

Lisää aiheesta

Metro ja nykyiset bussilinjat kulkevat jonkin aikaa samanaikaisesti ennen bussien liityntäliikenteeseen siirtymistä. Näin myös metroliikenteestä länsimetron osuudella saadaan arvokasta kokemusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE