Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Piti pitää pää kylmänä” – sd-meppi on tänään erittäin tyytyväinen

Verkkovierailu eli roaming-maksut poistuivat tänään useimmilta EU-kansalaisilta ja muiltakin ne halpenevat 85 prosenttia.

Suurin osa eurooppalaisista voi nyt soittaa ja tekstata muista EU-maista kotiin sekä käyttää EU-maissa matkaillessaan runsaasti mobiilidataa ilman lisämaksua.

Uudistusta suunniteltiin vuosikausia ja lopulta sen vei maaliin europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd). Hän toimi parlamentin pääneuvottelijana operaattorien tukkuhinta-asiassa, joka oli ratkaiseva viimeinen palanen roaming-vapauden toteutumiseen.

– Vääntö neuvotteluissa oli todella tiukka. Operaattorit ympäri Eurooppaa lobbasivat neuvottelijoita kovempaa kuin olen koskaan nähnyt, osa korkeamman ja osa matalamman hinnan puolesta. Piti pitää pää kylmänä ja painaa eteenpäin, Kumpula-Natri kuvaa prosessia.

Kuluttajien asialla tässä ollaan, ei jättiläisoperaattorien.

Hän sanoo olevansa nyt erittäin tyytyväinen. Siitäkin huolimatta, että neljä suomalaisoperaattoria, DNA, Elisa, Moi Mobiili ja Telia, anoi ja sai Viestintävirastolta poikkeusluvan jatkaa roaming-maksujen keräämistä. Niilläkin tiedonsiirron hinta laskee kuitenkin noin 90 prosenttia.

Kumpula-Natri arvioi, että poikkeusluvat ovat todennäköisesti välivaihe, joka poistuu melko nopeasti sekä datan halpenemisen että terveen operaattorien välisen kilpailun ansiosta.

Lisää aiheesta

– Saimme hinnat puskettua alemmas kuin kukaan osasi odottaa. Joku on kuittaillut, että tässä suosittiin pohjoisen pieniä operaattoreita. Heille vastaan, että halvat hinnat hyödyttävät kuluttajia ja kilpailua kaikkialla Euroopassa, ja jos ette usko niin kysykää kuluttajajärjestöiltä. Kuluttajien asialla tässä ollaan, ei jättiläisoperaattorien, Kumpula-Natri kuittaa.

Verkkovierailumaksujen poistuminen näkyy matkailijoiden lompakossa heti – oli kyseessä sitten työmatka Tukholmaan, Tallinnan-risteily tai kesälomareissu Espanjaan.

–Suomalaiset rauhallisin mielin olla yhteydessä kotimaahan sekä esimerkiksi lukea sähköposteja ja nettiuutisia, käyttää sosiaalista mediaa ja karttoja, etsiä tietoa kaupungin tapahtumista tai vaikkapa ravintoloista ja käyttää puhelinta muutenkin samalla tavalla kuin kotimaassa ilman pelkoa kotona odottavasta jättiläislaskusta. Roaming on joko ilmaista tai erittäin paljon halvempaa kuin ennen, Kumpula-Natri korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE