Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pohjois-Korea teki ensimmäisen ohjuskokeensa Trumpin virkakaudella

Pohjois-Korea laukaisi ballistisen ohjuksen sunnuntaina, ilmoitti Etelä-Korean puolustusministeriö. Ohjuskoe oli Pohjois-Korean ensimmäinen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkakaudella.

Trumpin hallinto on varoittanut Pohjois-Koreaa jyrkin sanoin muun muassa ydinaseen käytöstä.

Etelä-Korean puolustusministeriö kertoi, että Pohjois-Korea ampui ohjuksen itään kohti Japaninmerta Banghyonin lentotukikohdasta sunnuntaina ennen aamukahdeksaa paikallista aikaa. Tukikohta sijaitsee Pohjois-Korean länsiosassa.

Ohjus putosi mereen lennettyään noin 500 kilometriä, ilmoitti Etelä-Korea.

– Käsityksemme mukaan ohjuksen laukaisu oli aseellinen provokaatio sen testaamiseksi, millaisen vastauksen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto antaa, Etelä-Korean puolustusministeriö arvioi.

Trump reagoi laukaisuun nopeasti.

– Yhdysvallat on sataprosenttisesti Japanin puolella Pohjois-Korean laukaisun jälkeen, Japanin pääministerin Shinzo Aben valtiovierailua isännöivä Trump korosti.

Lisää aiheesta

Abe puolestaan luonnehti Pohjois-Korean ohjuskoetta sietämättömäksi.

Jo ennen ohjuskoetta Trump vakuutti Abelle, että Yhdysvallat on sitoutunut turvaamaan Aasian keskeisen liittolaisensa Japanin turvallisuuden.

Trump myös korosti, että suojautuminen Pohjois-Korean ohjus- ja ydinaseuhalta on tärkeysjärjestyksen kärjessä.

Asiantuntijat erimielisiä Pohjois-Korean valmiudesta.

Sunnuntaina ammutun ohjuksen tyyppiä ei saatu heti tunnistettua. Uutistoimisto Yonhapin mukaan Etelä-Korean armeija arvioi, että kyseessä saattoi olla Musudan-tyyppinen keskimatkan ohjus. Nämä ohjukset yltäisivät muun muassa Yhdysvaltain Tyynenmeren tukikohtiin, kuten Guamiin.

Etelä-Korean puolustusministeriö katsoi, että ohjuskokeen tavoite oli saada “globaalia huomiota Pohjois-Korealle sekä sen ohjus- ja ydinasekapasiteetille”.

Viime lokakuussa Pohjois-Korea teki kaksi Musudan-ohjusten koelaukaisua samasta Banghyonin tukikohdasta.

Helmikuun alkupuolella Yhdysvaltain uusi puolustusministeri James Mattis vieraili Etelä-Korean Soulissa. Mattis varoitti, että mikä hyvänsä Pohjois-Korean ydinasehyökkäys johtaisi tehokkaaseen ja musertavan ylivoimaiseen Yhdysvaltain vastaiskuun.

Tammikuussa Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un väitti, että maa on mannertenvälisen ballistisen ohjuksen kehittämisen “viime vaiheissa”. Presidentti Trump kommentoi väitettä ohjuksen valmistumisesta lauseella “ei tule tapahtumaan”.

Yhdysvallat on myös toistuvasti ilmoittanut, että se ei koskaan hyväksy Pohjois-Korean muuttumista ydinasevallaksi.

Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, miten lähellä Pohjois-Korea on ydinasevalmiutta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE