Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pohjois-Korealta kova väite – kansainväinen yhteisö tuomitsee – “Väkivaltainen teko”

Pohjois-Korea sanoo testanneensa onnistuneesti uudentyyppistä mannertenvälistä ballistista ohjusta. Maan mukaan uusi ohjustyyppi yltää kantomatkaltaan “kaikkialle Manner-Yhdysvaltoihin”.

Lausunnosta kertoi Pohjois-Korean valtiollinen televisio.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sekä Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea ovat tuominneet ohjuslaukaisun. YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään Pohjois-Korean laukaiseman ohjuksen takia.

Pohjois-Korea teki tiistai-iltana Suomen aikaa jälleen ohjuskokeen. Yhdysvaltain puolustusministeriön alustavien arvioiden mukaan kyseessä oli mannertenvälinen ballistinen ohjus.

Ohjus putosi ilmeisesti Japanin aluevesille Japaninmereen oltuaan ilmassa 50 minuuttia.

Japani vaatii pakotteiden täyttä noudattamista

Japanin pääministeri Shinzo Abe tuomitsi ohjuslaukaisun “väkivaltaisena tekona” ja totesi, ettei ohjuslaukaisuja voida koskaan suvaita.

– Emme koskaan taivu provokaatioiden edessä. Maksimoimme painostuksemme (Pohjois-Koreaa vastaan), Abe sanoi tiedotustilaisuudessa.

Japanin mukaan ohjuslaukaisullaan Pohjois-Korea osoitti välinpitämättömyyttä sitä “lujaa ja yhtenäistä” tahtoa vastaan, joka kansainvälisellä yhteisöllä on rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi.

– Kansainvälisen yhteisön on pantava sanktiot täytäntöön kokonaisuudessaan ja yhtenäisesti, Abe vaati.

Myös Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in on tuominnut kokeen. Moonin mukaan Pohjois-Korean ohjuslaukaisu on edesvastuuton provokaatio, joka kiristää jännitteitä kriittiselle tasolle.

USA:n ulkoministeri uskoo diplomatiaan

Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson sanoi ohjuslaukaisun jälkeen, että diplomatia on yhä mahdollista Pohjois-Korean kanssa, ainakin toistaiseksi.

– Diplomaattiset vaihtoehdot ovat yhä mahdollisia ja avoinna, tällä hetkellä. Yhdysvallat on sitoutunut löytämään rauhanomaisen tien Pohjois-Korean riisumiseen ydinaseista ja Pohjois-Korean aggressiivisen käytöksen lopettamiseen, Tillerson sanoi lausunnossa.

Hän vaati kansainvälistä yhteisöä lisäämään painostusta Pohjois-Koreaa vastaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi Pohjois-Korean ohjuslaukaisua toimittajille Valkoisessa talossa. Trump sanoi, että Yhdysvallat “hoitaa asian”. Trump ei kuitenkaan suoraan ottanut kantaa siihen, kuinka Yhdysvallat aikoo toimia.
Trump on aiemmin uhannut Pohjois-Koreaa “tulella ja raivolla”, jos se jatkaa ohjuskehittelyään ja uhkailua.

Trump keskusteli ohjuskokeesta Aben ja Moonin kanssa

Puhelimitse Pohjois-Korean uusimmasta ohjuslaukaisusta keskustelleet Trump ja Abe muun muassa totesivat, että Pohjois-Korean provosoivat toimet heikentävät maan omaa turvallisuutta ja eristävät sitä entisestään kansainvälisestä yhteisöstä.

Valkoisen talon tiedotteen mukaan kaksikko myös vakuutti sitoutumistaan taisteluun Pohjois-Korean uhkaa vastaan.

Trump keskusteli ohjuskokeesta myös Etelä-Korean presidentin Moonin kanssa ja kaksikko totesi muun muassa, että Pohjois-Korean provokaatio on uhka koko maailmalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE