Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto: Kim Jong-un puhui puolueen kokouksessa Trump-tapaamisesta

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on puhunut puolueen kokouksessa tapaamisestaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa, kertoo Pohjois-Korean hallinnon äänitorvena toimiva uutistoimisto KCNA.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Korea on kertonut Kimin itse mainitsevan suunnitellun tapaamisen.

Aiemmin kiinalainen uutistoimisto Xinhua on kertonut Kimin sanoneen Kiinan-vierailullaan, että Pohjois-Korea on halukas käymään dialogia ja pitämään huippukokouksen Yhdysvaltain kanssa. Ennen tätä Etelä-Korea oli kertonut, että Kim tarjoutui tapaamaan Trumpin.

Trumpin ja Kimin on ollut määrä tavata toisensa toukokuussa. Trump kuitenkin kertoi maanantaina, että tapaaminen saatetaan järjestää myös vasta kesäkuun puolella. Asiasta uutisoi muun muassa ABC News.

Kimin on lisäksi tässä kuussa määrä tavata Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE