Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pohjois-Koreassa valmistaudutaan ydinkoealueen purkamiseen – Trump: Huippukokous Kim Jong-unin kanssa saattaa lykkääntyä

Pohjois-Korea jatkaa valmistelujaan Punggye-rin ydinkoealueen purkamiseen, vaikka Yhdysvaltain kanssa suunnitellun kokouksen kohtalosta onkin epävarmuutta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkomaalaiset toimittajat ovat kokoontuneet ydinkoealueen purkamiseen liittyvää seremoniaa varten. Myös Etelä-Korean toimittajat saivat viime hetkellä matkustusluvan alueelle.

Punggye-rin alueella maan koillisosassa on järjestetty kaikki kuusi Pohjois-Korean ydinkoetta. Diktatuuri julisti yllättäen aiemmin tässä kuussa tuhoavansa ydinkoealueen kokonaan.

Purkuseremonian tarkasta ajankohdasta ei vielä ole varmuutta. Pohjois-Korea on ilmoittanut sen tapahtuvan keskiviikon ja perjantain välillä säästä riippuen.

Trump vihjasi, että tapaaminen Kim Jong-unin kanssa saattaa lykkääntyä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vihjasi puolestaan tiistaina, että huippukokous Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa saattaa lykkääntyä. Toisaalta hän sanoi uskovansa Kimin olevan vakavissaan ydinaseriisunnasta.

Trump puhui huippukokouksesta ottaessaan vastaan Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin Valkoisessa talossa.

Lisää aiheesta

Trumpin ja Kimin huippukokous on suunniteltu pidettäväksi 12. kesäkuuta Singaporessa.

Kaiken kaikkiaan Trump oli vähäpuheinen huippukokouksen näkymistä.

– Se ei ehkä onnistu 12. kesäkuuta. Jos se ei toteudu, ehkä se toteutuu myöhemmin, Trump sanoi.

Hän ei kertonut, mitä ehtoja Yhdysvallat on asettanut huippukokouksen onnistumiselle. Trumpilta kysyttiin, kuuluivatko niihin Pohjois-Korean ydinaseet.

– Ydinaseriisunnan täytyy olla mukana, Trump vastasi BBC:n mukaan.

Pohjois-Korea on aiemmin sanonut, että se saattaa perua huippukokouksen, jos Yhdysvallat vaatii sitä yksipuolisesti luopumaan ydinaseista.

Viime päivinä myös Valkoisen talon avustajien pessimismi huippukokouksen onnistumisen suhteen on kasvanut.

Trump osoitti syyttävällä sormella Kiinaa.

Trump syytti Kiinaa sekaantumisesta hänen diplomaattisiin tunnusteluihinsa Pohjois-Korean kanssa. Hänen mukaansa voidaan syyttää Pekingiä siitä, että Pohjois-Korean äänensävy koventui Kimin tavattua tämän kuun alussa Kiinan presidentin Xi Jinpingin.

– Mielestäni tilanne muuttui tuon tapaamisen jälkeen, enkä voi sanoa olevani tästä tyytyväinen, Trump sanoi CNN:n mukaan.

Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin vierailun Valkoisessa talossa voi nähdä pyrkimyksenä pelastaa harvinainen diplomaattinen avaus. Moon kiitteli isäntänsä visiota rauhanpyrkimyksistä Korean niemimaalla.

– Sen takia olemme askeleen lähempänä unelmaa ydinaseettomasta Korean niemimaasta, Moon sanoi.
Trump puolestaan kiitteli Moonia, mutta antoi samalla ymmärtää, että erillinen Moonin ja Kimin neuvottelujen toinen kierros saattaa myös olla jäissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE