Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Pohjoismaiden valtiojohtajat Suomeen – saapuvat juhlistamaan satavuotista itsenäisyyttä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio sekä Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia tervehtivät yleisöä Helsingissä marraskuussa 2015.

Pohjoismaiden valtiojohtajat juhlistavat Suomen satavuotista itsenäisyyttä Helsingissä tänään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottavat vieraat vastaan Presidentinlinnan etupihalla kello 10.30. Paikalla ovat Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja, Tanskan kuningatar Margareeta sekä Islannin presidentti Gudni Thorlacius Johannesson ja hänen puolisonsa Eliza Jean Reid.

Seremonioiden jälkeen presidenttiparit ja kuninkaalliset tervehtivät yleisöä Linnan parvekkeelta. Yleisö voi seurata vieraiden saapumista Kauppatorilla ja Pohjoisesplanadilla. Yleisön toivotaan saapuvan paikalle kello 10:een mennessä.

Puoli kahdentoista aikaan isännät ja vieraat siirtyvät sään salliessa kävellen Presidentinlinnasta kaupungintalolle ja tervehtivät matkalla yleisöä. Kaupungintalolla on vuorossa Helsingin tulevan pormestarin Jan Vapaavuoren isännöimä lounas.

Presidenttiparit ja kuninkaalliset seuraavat kaupungintalon parvekkeelta Kauppatorilla järjestettävää Koko Suomi tanssii -tapahtumaa, jossa tanssitaan humppaa ja katutanssia.

Iltapäivällä he osallistuvat ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen Hanasaaren uudelleenvihkimiseen. Päivä huipentuu Presidentinlinnassa juhlapäivälliseen.

Kuninkaallisten vierailun vuoksi Helsingin keskustan liikenteessä on torstaina erikoisjärjestelyitä. Liikenne esimerkiksi katkaistaan kokonaan Presidentinlinnan edustalta noin kello 10–14.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE