Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei pysty sosiaalituella pelastamaan kuoleman kultilta”

Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo haluaa lainsäädännöllisiä ratkaisuja, jotka vaikeuttavat äärijärjestöjen toimintaa Suomessa. Hän on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen asiasta.

– Syyriaan taistelemaan lähtenyt Suomen kansalainen osoittaa teollaan, että hän hylkää ne länsimaiset arvot, joiden pohjalle suomalainen yhteiskunta rakentuu. Kansalaisuutta ei pitäisi turvata sellaiselle henkilölle, joka vaarantaa kansallisen turvallisuuden, Elo sanoo.

Elo haluaa lainsäädännöllisiä keinoja, jotta jo maassa olevat ja kansallista turvallisuutta vaarantavat henkilöt voitaisiin karkottaa. Hän kysyy, onko hallituksella valmiutta estää myös terroritekoihin kiihottavien radikaalisaarnaajien maahantulo.

Hän haluaa lisäksi estää ääri-islamistien ja taistelukentiltä kokemusta saaneiden taistelijoiden maahantulon.

– Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei pysty sosiaalituella pelastamaan kuoleman kultilta, jota ääri-islamismi ideologisesti edustaa. Ylitsevuotavan ymmärtämisen sijaan Suomen pitää aktiivisesti etsiä ratkaisuja ääri-islamin vastaisen toiminnan tehostamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE