Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Pohjoismaiset ministerit HS:n mielipidekirjoituksessa: Naisten oikeus tehdä omaa kehoaan koskevia päätöksiä monissa maissa uhattuna

Valtioneuvosto
Suomesta kirjoituksen on allekirjoittanut kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.).

Joukko pohjoismaisia kehitysyhteistyöhön keskittyviä ministereitä ottaa kantaa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa naisten aseman ja oikeuksien vahvistamisen puolesta. Ministerit sanovat olevansa syvästi huolissaan siitä, että oikeus tehdä omaa kehoa koskevia tietoon perustuvia päätöksiä on uhattuna monissa maissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kirjoituksessa todetaan, että ”laaja-alaista seksuaalikasvatusta, oikeutta turvalliseen ja lailliseen aborttiin ja hlbti-ihmisten yhtäläisiä oikeuksia vastustetaan voimakkaasti”.

Ministereiden mukaan naisten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen on edellytys kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle.

Suomesta kirjoituksen on allekirjoittanut kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.). Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet myös Ruotsin, Tanskan ja Norjan kehitysyhteistyöministerit sekä Islannin ulkoministeri. Ministerit matkaavat kansainvälisen väestö- ja kehityskonferenssin 25-vuotisjuhlaan Nairobiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE