Jos ruotsalaiset rikosromaanit jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan – huippulaadukkaat, kelpo dekkarit sekä vain buumin ansiosta ulkomaillakin julkaisukynnyksen ylittäneet – Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt -kaksikon koko Stefan Bergman -sarja mahtuu tuohon suppeaan eliittisakkiin. Tekijät ovat antaneet kovia näyttöjä myös tv-sarjatuotannoissa, Hjorth Wallander-tv-elokuvien käsikirjoittajana ja Rosenfeldt muun muassa kaikkialla hehkutetun ”Silta”-sarjan pääkäsikirjoittajana.

Duon päähenkilö, arrogantti, sovinistinen ja sosiaalisesti lahjaton kriminaalipsykologi Sebastian Bergman, kuuluu kiinteänä osana tukholmalaiseen poliisin erikoisyksikköön, joka komennetaan milloin minnekin päin Ruotsia ratkomaan hankalia henkirikoksia.

Viisihenkisen tutkintatiimin kullakin jäsenellä on tarinankulussa omat erityispiirteensä ja siviilielämän sotkunsa. Viidenteen suomennokseen ehtineen sarjan läpi on kulkenut esimerkiksi sivujuoni Bergmanin isyydestä: edellisen Mykkä tyttö -romaanin päätöskoukuksi jätettiin se, että hän viimein kertoi poliisiryhmään kuuluvalle Vanja Lithnerille olevansa tämän biologinen isä. Tilanne tuo nyt vinkeitä lisäjännitteitä ryhmän toimintaan.

”Hylätyt”-romaanin tarina on kihelmöivä. Kansakunnan sivistyksen rapistumiseen sekä somen ja tosi-tv:n tyhmistäviin vaikutuksiin tympiintynyt mies päästää päiviltä wanna be -julkkiksia. Valinta on tylyä: uhrit eivät ole selvinneet tyydyttävästi miehen laatimasta yleistietoa mittaavasta kysymyspatterista. Kohtalokkaita reputuksia tulee liuta, ja poliisitiimi on sen kanssa kuutamolla.

Kunnes muuten niin pedantti tappaja alkaa sortua ylimielisyyteen.

Hylätyt-romaanin loppurytinä on elokuvallisen suurellinen, mikä  särähtää pienenä riitasointuna kurinalaisesti juonitun ja tarkkaan henkilökuvaukseen perustuvan romaanisarjan kokonaisvirityksessä.
Mutta kirjailijakaksikon romaaninsa loppuun kehittämä cliffhanger on taas aivan järisyttävä ja verraton – seuraavaa kirjaa jää odottamaan veri kielellä.

Ahnhem lisää kierroksia

Stefan Ahnhemin lupaava trilleriridebyytti esitteli lukijoille rikostarkastaja Fabian Riskin, syntysijoilleen Helsingborgiin menneisyyttään paenneen ja uuden elämän aloitusta sekä avioliittonsa pelastamista yrittävän poliisimiehen. Uudessa romaanissa mennään yllättäen ykköskirjan tapahtumista ajassa puolisen vuotta taaksepäin. ”Yhdeksäs hauta” -romaanissa kerrotaankin, miten ne varjot alunperin Riskin ylle kasautuvat.

Ruotsin oikeusministeri katoaa kesken valtiopäivien istunnon ja löytyy kohta surmattuna. Ruumiita alkaa tulla lisää ja ne kytkeytyvät vääjäämättä samaan sotkuisaan vyyhteen, jossa on mukana Ruotsin pakolaispolitiikkaa, Lähi-idän sotatantereita, turvallisuuspoliisi Säpön hämärämmän puolen hommia ja rankemman luokan kostoprojekti. Risk joutuu pahaan puristukseen, kun hänen pitäisi päästä selville raa’asta murhasarjasta ja samanaikaisesti väistellä oman poliisiorganisaation hänen tutkintapoluilleen asettamia miinoja.

Aiemmin ilmestyneestä ”Pimeään jäänyt” -romaanista tuttu periksiantamaton tanskalaispoliisi Dunja Hougaard tekee myös romaanissa sisääntulon näyttämölle. Hänellä on tutkinnassa sikäläisen tv-julkkiksen puolison murha. Jäljet johtavat lopulta, kuinka ollakaan, Ruotsiin.

Dunjan kohdalla lukija on vähän turhan hyvin jo perillä siitä, millaiseen solmuun hänen hankala esimiessuhteensa vielä menee. Tämä jännite on ikään kuin jo spoilattu kerronnallisella ratkaisulla, jossa ”episode 1” ilmestyy vasta avauksen jälkeen kuin Tähtien sota leffasarjassa konsanaan.

Yhdeksäs hauta on hyvin ottessaan pitävä ja raflaava trilleri, jonka pahuus tosin lyö rajuudessaan jo yli. Silpomisiin on skandi-noirin parissa toki jo totuttu, mutta kannibalismi on toistaiseksi ollut kokeilematon juttu. Nyt sitäkin lajia on sivujuonteena luvassa.

Ahnhemin (Wallander-sarjan kirjoittajia muuten hänkin) olisi pitänyt painaa joissakin mutkissa hiukka jarrua. Yhdeksäs hauta kärsii näet ajoittaisesta vauhtisokeudesta, vähän samaan tapaan kuin jotkut muuten viihdyttävät/hiuksianostattavat Lars Keplerin trillerit.